Piirtoheitin forever

Poks! Olemme erittäin pahoillamme, että blogi on vähän hiljentynyt. Olemme kyllä tapailleet, mutta hiljaisuuden syy jaettakoon nyt tasaisesti sille, että keskustelut ovat olleet täysin painokelvotonta tavaraa, eikä aina vaan ehdi/saa aikaan kaikkea. Suurin syy oli luultavasti se aivan tavallinen kahvi.

Näillä eväillä tuleekin siis jatkossa semmosia juttuja, että oksat pois! Vasiten marssin Kofeiinikomppanjaan hakemaan jotain aivan mahotonta, enkä pettynyt. Suklaata, vaniljaa ja karamelliä! Äitelät sydämet alkoi leijua pilvenä ympärillä ja poksahdella sataen glitteriä saman tien, kun otin pussin käteeni. 

Tehdä rymäytettiinkin Maijan kanssa kortti/taulu valmistuvalle ystävällemme. Taneli, tanssiva kameli, viuhtoi sukkapuikoilla tulevaan oppariin rakenteellisia kokeita. Metallilanka ei valitettavasti anna edelleenkään anteeksi kovin montaa kierrosta taivuttelua, vaikka kuinka hehkutettaisiin välissä, se on parempi tietää mitä tekee. Paitsi jos se olisi kultaa. Adressi ja kolehti pystyyn; Käpypajalle 3km 0,5mm kultalankaa kutomis/virkkaus hommiin!

Kerhossa oli myös hämäriä bisneksiä. Vieraileva tähti tuli hakemaan mattoaan ja luki vähän tenttiin siinä sivussa. Opimme, että elämän vaiheet määritellään erilaisiksi kriiseiksi. Ahkera opiskelija toivottavasti menestyi tentissä kehittämämme piirtoheitinteorian voimin. Kaikenlaisesta reflektiosta siellä puhuttiin. Jos siis peilaa asioita itsestään ympärilleen, niin piirtoheitin toimii muistisääntönä. Itsereflektio on sitä, että nielet sen piirtoheittimen. Kalvoa vaihtamalla voit tarkastella ympäristöäsi uudessa valossa ja tehdä suuriakin oivalluksia!

Bonuksena edellisen kerhon kuvia! Sieltä ne linnut lentää ulos taulusta! Ja langat. Norsu on edelleen maailmanparas eläin.

-H

Pling!

En tiiä mikä täysin vieras pönöttäminen oli jääny tyttöille päälle ja mistä, mutta saavuttuani paikalle apinoimaan, jompikumpi totesi, että saatiinhan sitä oikeita ääniä kerhoon. Sitte kommunikoitiinki kiljahtelemalla, hihittämällä ja lukuisilla viidakon äänillä. Ihmeteltiin siinä taas, miksei sitä voi tai osaa aina olla rennosti oma itsensä. Varsinki joissain paikoissa asioidessa tuntuu, että oma persoona jää sinne ulko-ovelle. Kouluaikanaki vaati suuria ponnisteluja ottaa se itse mukaan luokkaan asti. Onneksi onnistuttiin ja löydettiin vielä kaltaistamme seuraa!

Muutenki uusien ihmisten kanssa todettiin olevamme monesti se pelkistetty versio itsestä. Eihän siinäkää ole mitään mieltä, varsinkaan jos kyseessä on ihmisryhmä, jonka kanssa tulee olemaan vuosia, tai uusi ihminen, johon tutustuu sillä mielellä. Se syö vaan omaa energiaa, ku yrittää muuttaa käytöstään johonki kuviteltuun normiin sopivaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa joutuu jännittämään mitä se sanoo, kun saa tietää millanen oot oikeesti. Kiljuu riemusta, tietenki.

Millainenhan sitä sitten on, oikeesti. Kyllähän ne muut ihmiset aina vaikuttaa siihen, miten käyttäytyy. Omasta puolesta voin ainaki sanoa, ettei tässä seurassa tarvi hävetä itseään, voi olla niinku ois yksin kotona, mutta joku vastaa sun höpötyksiin, etkä vaa pulputa itteksesi. <3

Elämän suurien kysymysten lomassa tehtiin toki töitäki! Tullee taulua, perhosta ja pitsikappaa.

Siinä kun nautittiin kahveja ja eväitä, nii heh heh. Tainallapa ei ollukkaa pullat uunissa, vaan pitsaa. Eikä menny ku hetki, nii toinen huutaa että polttaa polttaa. Tiina kattoo vieressä, että mikä polttaa, nytkö sillä alko synnytyspoltot, ku haarojaki harotaan. Sielähän se tulla tupsahti sitte. Kinkku-Pitsa Pelkonen.

Perhonenperhonenperhonen

 Virkkausoppilas oli hullaantunu bambulangasta kaupassa. Kaikki meni muuten täydellisesti, mutta löysästi tehty säikeinen lanka on aivan toivotonta uuden asian opetteluun. Hetkeksi katot muualle, nii koko kuvio on muuttunu ja muistuttaa lähinnä kuhisevaa kasaa käärmeitä. Paljon kehutut bambutiskirätit ja muut kuviot jäävät nyt tulevaisuuteen odottamaan aikaansa.

Noniin, näytäppäs niitä ketjunsilmukoita. Joo nosta ne
just siihen mustan raidan kohdalle. Sieviä on!

Näin alkuun tuntuu, että kevät se on viheliäisin vuodenaika. Ensin ollaan kainaloita myöten loskassa, joka just sulaa pois, että saahaan seuraavalla viikolla kokea sama uudestaan. Sitte päästäänki ottamaan syvä henkäys katupölyä. Parasta on, jos syöt purkkaa samalla ja kohta se alkaa ratista hampaissa mukavasti. Ensimmäisiä vihreitä asioitahan sitä odottaa aivan innoissaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että luonnonhenget nukkuu vielä, mutta roskanheittäjät on kömpineet luolistaan ja alkaneet aivan vallattomiksi. Tätäki alikulkua on tullu käytettyä vähintään kerran viikossa, eikä se oo aiemmin näyttäny siltä, että joku on käyny asettelemassa viikon roskansa sinne.

Nyt jumalauta kakarat (ja varsinkin kaikki aikuiset), laitetaan ne roskat sinne minne ne kuuluu! Muuten muutun kaameaksi ja tulen koteihinne teippaamaan jätteet seiniin, ku niin tykkäätte niistä ympäristössänne.

-Hanski

Silliä kullekkin!

Terveisiä tulevaisuudesta, mutta menneisyydestä, koska eilen olimme taas torstaissa jo valmiiksi, mutta nyt kirjoitan menneistä tapahtumista, vaikka ilta on vasta tulossa, en tiiä itekkään...

No se oli aprillia kuitenki koko päivä. Töissä kuulin, että se on kauheen hauskaa laittaa wc-pöntön renkaan alle makarooneja (raakoja) ja nauraa sitte ku seuraava istuja luulee, että koko pönttö hajoaa sen rutinan kuullessaan.

Facebookki oli niin täynnä ilmotuksia siitä kuka muka on tai ei olekkaan raskaana, että meilläki hämärty jo todellisuuden rajat, eikä sitä tienny varmasti kukaan sanoa oliko meistä joku vai kaikki raskaana kotiin lähtiessä tai oliko tilanne ollut se jo paikalle saapuessa. Sitä kuitenki saattaa pamahtaa paksuksi katsomalla esim. James McAvoyn elokuvia, ja kouluaikana jo todettiin, että pisaratartuntanahan se raskaus tarttuu. Muistakaa lapset kääriytyä vähintään säteilysuojapukuun, kun menette ulos kuivana ja tuulisena päivänä. Vastaantulevilta voi saaha mitä vaan!

Iteppä onnistuttiin sitte ällyyttämään Facebookissa ihan vähäsen! Linkki vei oikeasti San Diegon eläintarhan pandoja katsomaan. Pari tyyppiä rohkeasti myönsivät haksahtaneensa ja meinasipa eräs meistä läsnäolleista jo kauhistua, että onko meillä oikeasti kamera käynnissä, ennenku päivämäärä palasi mieleen. ;)

Töissä oli niin huono flow. 

Jos katotte tätä sillee, nii nuo kukat on
silmät ja kavikuppi on suu

Taulu ja Taina puhuvat toisilleen

Tiina munasi

Työpaikalla on kynä laahannu paperia niiiin hitaasti. Vaan kerhossapa oli heti ihan eri meininki. Jossain välissä havahduin, etten tiedä mistä ne nuo muut juttelee, ku piirrustaan vaa onnellisena. Inspiraadio oli aika hiljasella alkuviikosta, nii pyysin fb:ssä apua. Lupasin kaiken piirtää, nii johan sieltä lykättiin työn alle mopo, pihtiote, päänsäryn aiheuttama aivotulehdus, sateenkaaren värinen fauni, hedelmiä uusin värein, huokuva onnentunne, marsilaislehmä ja räppänä. Hauskaa on!

Tuisku neuvoo värien käytössä

Munien maalaamisesta yllättäin riittää kyllä puhuttavaa. Koitettiin yllyttää, että se pittää puoliso sitte kotona koristella kans. Maalata vaikka mustaksi ja huudahtaa, miten onki aina halunnu just semmosta! Tai ehkä herrat pitäis houkutella maalaamaan munia munalla. Muutaki kerta maailmalla maalataan sillee!

Valmis! ...vai pitäskö vielä...vai oiskohan

Sharpie - raikas päänsäryn tuoksu

 Aina välillä mietitään miltä kukakin näyttää. Niinku minkä nimiseltä. Taina oli taas Ronja. Tiina kuitenkin vei meidät uusiin ulottuvuuksiin, ja teki meistä muotoja sen perusteella, mitä koulussa tehtiin. Maija oli kuusisivuinen neliö, eiku kaksisivuinen kuutio, eiku...ehkä säännöllinen oktaedri tai ikosaedri? Tiina on ihan selvästi kolmio, niinku ketun pää, Taina on salmiakki taikka pallo ja mää oon spiraali.

Jostain syystä näyttää siltä, että eväiden sijaan tykätään totisesti spammata teitä pöksyillä. kalsongeilla ynnä sukkahousuillamme.

-Hanski

Apua en keksi otsikkoa! Muistakaa siirtää kelloja sitte sunnuntaina!

Tainan etäkerhoilut: "Minä maalasin munia koska äiti käski." Erityistä huomiota pyydettiin kiinnittämään 70-luvun hämmästyttäviin munakuppeihin.

 Ajatuksena oli piipahtaa äkkiä Stockmannilla hakemassa Robertsilta jotaki makukahvia, mutta kappas vaan, ainiin, hullut menot oli täydessä tohinassa. Ruokakaupassa oli onneksi sen verran väljää, että sain napattua paketin Rekoa mukaan. Ompahan ainaki jotaki eri makua kupissa torstaisin! Kivasti se tuo kolibri vielä muni meille.

Jäätelö mennä hurahti niin äkkiä siinä kuulumisia vaihtaessa, ettei sitä kerenny edes ajatella kuvata. Sehä on kuitenki vaan positiivista. Juteltiin siinä näistä interneetin omituisuuksista ja Pinterest on mahtava ja rakas paikka. Instagrammin mitä-söin-tänään-kulttuuri ei nyt ihan herättänyt sympatiaa tai mitään positiivisia tunteita. Ärsyttävän paljo tännekki kuitenki tulee näitä eväskuvia. Saattaa silti olla vielä kaukana se päivä, ku meiän sankari-keksin syönnit ja vau, mitä askartelin-kuvat alkaa sinnekki eksyä. #vanhatyrmyt #SL #enjaksa #mutta jumalauta suklaa on muuten hyvää

Miksi ei ole Avengers-keksejä?
Miksi ei Suomesta saa niitä Kinder-munia?

Maija teki mulle uuteen kotiin aika hienon kortin, ja innostu tekniikasta muutenki. Vähä se jotaki jurnutti, ettei tausta muka tapahtunu oman mielen mukaan, mutta hyvinhän tuo näytti lähtevän liikkeelle!

Te kaikki tiiätte miltä se haisee se yks tussi. Niinku just se Sharpie tms. Olin vasta menossa paikalle, niin nenään leiju ulkona se tussin haju. Hyi. Kaupungilla on jossain piilossa semmonen jättitussi. 

 Askartelijan elämän ankeimpia juttuja on just nämä haisevat asiat. Onneksi on nykyään mahdollisuus jättää ne tussit, maalit ja lakat lillumaan sitte erilliseen huoneeseen, josta saa ikkunan auki tarvittaessa.

Onneksi kaikki ei haise pahalle! Tiina suunnitteli Käpyliinalle sitä omaa huonetta. Seikkailuhuonetta, mahtavaa maailmaa, jossa voi pieni tyllerö kiipeillä seinillä ja kiikkua kattolampussa, vai mitä ne lapset yleensä tekee. Siis ideakartta väreistä ja muodoista. Maijalla ois ollu just oikeaa sävyä verhoissa. Ehdotin, että Tiina siitä tilkun leikkaa, mutta ei saanu kannatusta tämäkää hyvä idea.

 Omana projektina on nyt ankeitten pahvilaatikoiden päällystäminen. Se on hurjan hauskaa etsiä paneeleja ja puhekuplia, jotka voi irrottaa asianyhteydestä ja yhdistellä aivan uusiksi tarinoiksi. Kaikki laatikot on täynnä salaisia viestejä ja sisäpiirinvitsejä itseni kanssa. Ohan ne muutenki mukavan näkösiä kaiken kirjavina. Pelkkä valkoinen näyttää sille, että se odottaa jotaki. Kyniä, liimaa, värejä ja jotaki.

Sillä ei ole väliä! Sinun on tultava tänne!
Varmaankin lähettämäni data on tarpeeksi houkuttelevaa.

Kevään tulo saa kuvittelemaan, että asioita ois mukavaa tehdä lissää. Blogiaki vois kirjottaa muustaki käsityöelämästä, eikä vaan torstaista. Kyllähän teilläki siellä toisella puolen ruutua oli varmasti ikävä, ku viime viikko jäi välistä. Tänne vois dumpata sitte ne valmiitki projektit. Facebook-sivuille tekis mieli lisätä vaa semmosia parempia kuvia, joissa ei näy se koko kaaos, joka pyörii taustalla työhuoneessa tai omassa asunnossa. 

Nyt tiiätte kuka tätä blogia oikeesti kirjottaa

-Hanski

"Mää haluan isona eläinlääkäriksi"

Olipa kerran Hapsiainen. Ei juuri se sama Hapsiainen, jonka olette nähneet televiisiossa, mutta sellainen olento kuitenkin, nimeltään Hapsiainen.

Eräänä torstaina Hapsiaisella alkoi tehdä mieli liisteriä. Niimpä Hapsiainen kiipesi vatiin, hieroi yhteen raajojaan, ja liisteriä alkoi valua.

Hapsiainen kieriskeli liisterissä onnellisena. Kylmä ja limainen liima oli juuri sitä, mitä mitä pieni olento oli koko viikon toivonut!

Karhu kiinnostui myös liisteristä ja saapui vadin reunalle nuuskimaan. Hapsiainen kiipesi kurkkimaan tulijaa ja tiedusteli, tahtoiko tämä liittyä seuraan. Karhua vähän epäilytti, olihan hänellä turkki ja kaikki murheenaan, mutta päätti kuitenkin kokeilla. Karhu tarttui ojennettuun raajaan ja Hapsiainen koitti tempaista uutta ystäväänsä reunan yli. Kävi kuitenkin niin, ettei ote meinannut aluksi pitää. Hetken äherryksen jälkeen ystävykset huomasivatkin pian liimautuvansa kiinni toisiinsa. Karhu luovutti ja perääntyi hieman. Hän asettui paikoilleen ja päätti tyytyä kuuntelemaan Hapsiaisen riemunkiljaksuksia kauempaa.

Hapsiainen luisteli liisterissä ja tuumaili mielessään. Mistähän saisi sellaisen luistelukaverin, joka pääsisi vatiin ihan itse. Tai sellaisen, joka auttaisi Hapsiaisen irti, jos tämä ei itse ymmärtäisi nousta jähmettyvästä aineesta ajoissa.

Karhu päästi mahtavan röyhtäisyn, ja hetkeksi maailma hiljeni. Sitten alkoi kuulua omituista kahinaa ja mutinaa. Hapsiainen kiipesi taas vadin reunalle kurkistekemaan. 

Kettu! Kettu sieltä tulla tuhisteli. Mutta mitä ihmettä se Kettu sanoo? 

–Jukoliste mikä karvaton pieni koura se täällä sangossa läiskyttelee tyhjänpäiten ittekseen! Otahan siitä sitä liisteriä ja tuhti nippu sanomalehtiä, nii kääritään Kettu komiasti pakettiin! Ei tämä tämmönen folionahka ole oikeen mistään kotoisin!

Ketun tilanne saatiin hoidettua ja muutaman ammatin kautta päädyttiin keskustelussa takaisin eläimiin. Eläinten paskaa oltiin valmiita lapioimaan vaikka kesähelteessä kaikki päivät, mutta varsinaiseen hoitotyöhön lähteminen epäilytti. Ei se eläinlääkärin tai -hoitajan homma ole vaan sitä siivoamista, ruokkimista ja rapsuttelua. Siinä joutuu näkemään sen karun puolen, kun mitään ei vaan voi tehdä ja lemmikki lopetetaan. Ei haluta enää isona eläinlääkäreiksi.

Heti perään kävi kuitenki niin hassusti, että vähän epäonnisen näköinen kissa jouduttiin siinä lopettamaan. Tohtori Tiina ronskisti vaan tempo pään ja raajat irti. Nylkyhommiinki alettiin samointein. Siitäpä sitte keksittiin, miten sittenki saadaan kaksi ammattia mukavasti yhdistettyä.

–Joo, se on tohtori lauantaisin tuolla torilla sitte myymässä käsintehtyjä turkiksia. Tästäki hyvä lakki tullee tai kintaat. Entisille omistajille alennusta, tottakai. Laitetaanko miesten vai naisten mallia?

Vakiohokema pallopallopallo, tulla vyörähti Maijalla ihan kuvallisessa muodossa. Taas on uus maalauskikkailutekniikkahärpäkevau kokeiltuna ja seuraavalla kerralla ei laiteta sitä yhtä palloa sinne reunaan tympiästi. Maailmanhistoriassa mahtaa kyllä olla harvinaisia ne kerrat, ku yks ympyrä ei livahda muka hankalasti reunaan. Mutta onnea yritykseen, meille ja muille!

Mmm, jäätelöö

Risto, Risto, oi ihana Risto. <3 Mulla on siis ihan oma postilaatikko ja vuokraemäntä kehotti laittamaan siihen nimikyltin. No kait mää sen itte teen! Saa taas sanoa, että "tein itse ja säästin".

Kirjakaupassa oli melkeen ilmaseksi 100kpl laminointitaskuja. Laminathor tullee käymään kerhoilloissa tulevaisuudessa enempiki! Heti kunhan luonto alkaa pukkaamaan kasveja esille, nii tämä tyllerö alkaa kantaa niitä kotiin ja prässätä kilokaupalla laminoitavaksi! Onhan tässä niitä yksiäkin korvakoruja suunniteltu jo kauan.

-Hanski

Kuvia, kuvia, ei sanaakaan