Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuvat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Apua en keksi otsikkoa! Muistakaa siirtää kelloja sitte sunnuntaina!

Tainan etäkerhoilut: "Minä maalasin munia koska äiti käski." Erityistä huomiota pyydettiin kiinnittämään 70-luvun hämmästyttäviin munakuppeihin.




 Ajatuksena oli piipahtaa äkkiä Stockmannilla hakemassa Robertsilta jotaki makukahvia, mutta kappas vaan, ainiin, hullut menot oli täydessä tohinassa. Ruokakaupassa oli onneksi sen verran väljää, että sain napattua paketin Rekoa mukaan. Ompahan ainaki jotaki eri makua kupissa torstaisin! Kivasti se tuo kolibri vielä muni meille.


Jäätelö mennä hurahti niin äkkiä siinä kuulumisia vaihtaessa, ettei sitä kerenny edes ajatella kuvata. Sehä on kuitenki vaan positiivista. Juteltiin siinä näistä interneetin omituisuuksista ja Pinterest on mahtava ja rakas paikka. Instagrammin mitä-söin-tänään-kulttuuri ei nyt ihan herättänyt sympatiaa tai mitään positiivisia tunteita. Ärsyttävän paljo tännekki kuitenki tulee näitä eväskuvia. Saattaa silti olla vielä kaukana se päivä, ku meiän sankari-keksin syönnit ja vau, mitä askartelin-kuvat alkaa sinnekki eksyä. #vanhatyrmyt #SL #enjaksa #mutta jumalauta suklaa on muuten hyvää

Miksi ei ole Avengers-keksejä?
Miksi ei Suomesta saa niitä Kinder-munia?
Maija teki mulle uuteen kotiin aika hienon kortin, ja innostu tekniikasta muutenki. Vähä se jotaki jurnutti, ettei tausta muka tapahtunu oman mielen mukaan, mutta hyvinhän tuo näytti lähtevän liikkeelle!

Te kaikki tiiätte miltä se haisee se yks tussi. Niinku just se Sharpie tms. Olin vasta menossa paikalle, niin nenään leiju ulkona se tussin haju. Hyi. Kaupungilla on jossain piilossa semmonen jättitussi. 


 Askartelijan elämän ankeimpia juttuja on just nämä haisevat asiat. Onneksi on nykyään mahdollisuus jättää ne tussit, maalit ja lakat lillumaan sitte erilliseen huoneeseen, josta saa ikkunan auki tarvittaessa.

Onneksi kaikki ei haise pahalle! Tiina suunnitteli Käpyliinalle sitä omaa huonetta. Seikkailuhuonetta, mahtavaa maailmaa, jossa voi pieni tyllerö kiipeillä seinillä ja kiikkua kattolampussa, vai mitä ne lapset yleensä tekee. Siis ideakartta väreistä ja muodoista. Maijalla ois ollu just oikeaa sävyä verhoissa. Ehdotin, että Tiina siitä tilkun leikkaa, mutta ei saanu kannatusta tämäkää hyvä idea.


 Omana projektina on nyt ankeitten pahvilaatikoiden päällystäminen. Se on hurjan hauskaa etsiä paneeleja ja puhekuplia, jotka voi irrottaa asianyhteydestä ja yhdistellä aivan uusiksi tarinoiksi. Kaikki laatikot on täynnä salaisia viestejä ja sisäpiirinvitsejä itseni kanssa. Ohan ne muutenki mukavan näkösiä kaiken kirjavina. Pelkkä valkoinen näyttää sille, että se odottaa jotaki. Kyniä, liimaa, värejä ja jotaki.

Sillä ei ole väliä! Sinun on tultava tänne!
Varmaankin lähettämäni data on tarpeeksi houkuttelevaa.




Kevään tulo saa kuvittelemaan, että asioita ois mukavaa tehdä lissää. Blogiaki vois kirjottaa muustaki käsityöelämästä, eikä vaan torstaista. Kyllähän teilläki siellä toisella puolen ruutua oli varmasti ikävä, ku viime viikko jäi välistä. Tänne vois dumpata sitte ne valmiitki projektit. Facebook-sivuille tekis mieli lisätä vaa semmosia parempia kuvia, joissa ei näy se koko kaaos, joka pyörii taustalla työhuoneessa tai omassa asunnossa. 

Nyt tiiätte kuka tätä blogia oikeesti kirjottaa

-Hanski

torstai 15. tammikuuta 2015

Elämä jatkuu!

Hilirimpsis! Tuliki aiottua pitempi tauko, koska puolet väestä sai alottaa vuoden oikeen herttaisen flunssan kanssa. Vaihteen vuoksi hengailtiinkin mun työhuoneessa tällä kertaa! Romanttinen kahviki vaihtu ihan tavalliseen suklaakahviin. Seuraavalla kerralla täytyy hankkia jotain ihan erityisen erikoista.

 Nokkonen tuli heti edustamaan ja esittelemään parhaita puoliaan 
Liekköhän oltiin vähän ruostuttu vai onko se vaan tämä talvi, mutta kauhean väsyneesti lähti hommat käyntiin. Itte kokeilin yhtä jos toistaki ja vaihdoin työtä aika monesti, ennenku tärppäsi. 
 

Tiina urheasti otti ompelukoneen mukaan ja sai yhden tyynyn valmiiksi. Kone raukka vissiin jännitti tai sillä oli muuten hankalaa olla reissussa, koskapa se pani hanttiin minkä kerkesi. Langat sai laittaa uudestaan. Ja uudestaan. Silti jossain aina kiristi, tuli sylttyä ja lopulta katkesi koko neula. Eikä vika varmasti ollut ompelijassa.

Mullaki toki ois ompelukone, mutta siitä katkesi pari neulaa, koska paininjalka ei pysy enää kiinni. Se on aivan mahtava tunne, ku kesken ompelun alkaa osia lentää.


Maija se vaan virkata paukutti ja höpötti, itekki lopulta pääsin tekemisen makuun ja lempipuuhaani; sarjakuvien tuhoamiseen. Käsikirja ja äänikirja on jo tehty, nyt työn alle pääsi karttakirja. Käsikirja sai myös lakkakerroksen viimeinkin. Sivuhuomiona todettakoon, että ihan tavallinen vesiohenteinen lakkakin haisee. Jäätävä päänsärky on aina semmonen kiva päätös askartelulle.


Kehuskelin tyttöille, miten oon siivonnu tavarat pois lattialta ja työpöydältä

Oltiin kaikki nii kauniisti kalsarisillaan, että yhteiskuva ois ollu jo paikallaan.  Valitettavasti ei päässy ajatus suusta ulos asti. Vaan kyllähän nää mun menopelit on yksinään nii mahtavat, ettei niitä toisia ees tarvita. ;)

-Hanski