Piirtoheitin forever

Poks! Olemme erittäin pahoillamme, että blogi on vähän hiljentynyt. Olemme kyllä tapailleet, mutta hiljaisuuden syy jaettakoon nyt tasaisesti sille, että keskustelut ovat olleet täysin painokelvotonta tavaraa, eikä aina vaan ehdi/saa aikaan kaikkea. Suurin syy oli luultavasti se aivan tavallinen kahvi.

Näillä eväillä tuleekin siis jatkossa semmosia juttuja, että oksat pois! Vasiten marssin Kofeiinikomppanjaan hakemaan jotain aivan mahotonta, enkä pettynyt. Suklaata, vaniljaa ja karamelliä! Äitelät sydämet alkoi leijua pilvenä ympärillä ja poksahdella sataen glitteriä saman tien, kun otin pussin käteeni. 

Tehdä rymäytettiinkin Maijan kanssa kortti/taulu valmistuvalle ystävällemme. Taneli, tanssiva kameli, viuhtoi sukkapuikoilla tulevaan oppariin rakenteellisia kokeita. Metallilanka ei valitettavasti anna edelleenkään anteeksi kovin montaa kierrosta taivuttelua, vaikka kuinka hehkutettaisiin välissä, se on parempi tietää mitä tekee. Paitsi jos se olisi kultaa. Adressi ja kolehti pystyyn; Käpypajalle 3km 0,5mm kultalankaa kutomis/virkkaus hommiin!

Kerhossa oli myös hämäriä bisneksiä. Vieraileva tähti tuli hakemaan mattoaan ja luki vähän tenttiin siinä sivussa. Opimme, että elämän vaiheet määritellään erilaisiksi kriiseiksi. Ahkera opiskelija toivottavasti menestyi tentissä kehittämämme piirtoheitinteorian voimin. Kaikenlaisesta reflektiosta siellä puhuttiin. Jos siis peilaa asioita itsestään ympärilleen, niin piirtoheitin toimii muistisääntönä. Itsereflektio on sitä, että nielet sen piirtoheittimen. Kalvoa vaihtamalla voit tarkastella ympäristöäsi uudessa valossa ja tehdä suuriakin oivalluksia!

Bonuksena edellisen kerhon kuvia! Sieltä ne linnut lentää ulos taulusta! Ja langat. Norsu on edelleen maailmanparas eläin.

-H

Terve terve! Kasassa ollaan. Viime viikolla tavattiinkin maanantaina. Loppupäätelmä oli, ettei enää ikinä maanantaina. Ei siinä päivässä sinällään ole mitään vikaa, mutta on silti. 

Eilinen oli paljon parempi päivä. Vähän ne välillä kitisee nuo luovuuden rattaat, tai sitten mennään ylikierroksilla. 

Tiiättehän te, miten hienoja on semmoset taulut, joissa se kuva jatkuu useamman taulun verran. Pää on jossain ja jalat toisessa. Tai jos kuva jatkuu kehysten ulkopuolella. Jos siinä ois vaikka lintuja, niin pari niistä vois lentää sitte siellä seinällä. Tai mitä sitä hyvää taulupohjaa sotkemaan. Ne kaikki linnut vois lentää vapaana kehysten ulkopuolella. Otsikkona tietysti, ettei mielikuvitusta sovi kahlita.

Kaikilla meillä on kokemusta eläinten kanssa asumisesta. Ihania ne on, kissat ja koirat (vaikka norsut on edellee parhaita). Mutta eihän missään oo pelkkiä hyviä puolia. 

Jokainen koiran kanssa aikaansa viettänyt varmaan tietää, että se on aika äänekäs eläin, vaikka ei haukkuiskaan. Kissat ei jää paljon jälkeen. Molemmat on meille omistajilleen aiheuttanu unettomia öitä ärsyttävällä lurpsutuksellaan, tuhinalla ja ihan vaan kävelemällä rapisevine kynsineen. 

Kyllähän ne tassut on pestävä mahdollisimman äänekkääst heti, kun ihminen meinaa nukahtaa. Lopuksi täytyy huokaista pitkään ja hartasti. Mutta voi että, sitte onki jano, täytyy kömpiä toiseen huoneeseen. Ainakin oma kissa palatessa pomppaa sitte tyynyn viereen kehräämään ja tuijottamaan. Niin söpöä ja niin ärsyttävää, jos unessa piti olla jo. 

Tämä se ei huuda, eikä kiukuttele!
Huovutettua kissankarvaa

-H