Apua en keksi otsikkoa! Muistakaa siirtää kelloja sitte sunnuntaina!

Tainan etäkerhoilut: "Minä maalasin munia koska äiti käski." Erityistä huomiota pyydettiin kiinnittämään 70-luvun hämmästyttäviin munakuppeihin.

 Ajatuksena oli piipahtaa äkkiä Stockmannilla hakemassa Robertsilta jotaki makukahvia, mutta kappas vaan, ainiin, hullut menot oli täydessä tohinassa. Ruokakaupassa oli onneksi sen verran väljää, että sain napattua paketin Rekoa mukaan. Ompahan ainaki jotaki eri makua kupissa torstaisin! Kivasti se tuo kolibri vielä muni meille.

Jäätelö mennä hurahti niin äkkiä siinä kuulumisia vaihtaessa, ettei sitä kerenny edes ajatella kuvata. Sehä on kuitenki vaan positiivista. Juteltiin siinä näistä interneetin omituisuuksista ja Pinterest on mahtava ja rakas paikka. Instagrammin mitä-söin-tänään-kulttuuri ei nyt ihan herättänyt sympatiaa tai mitään positiivisia tunteita. Ärsyttävän paljo tännekki kuitenki tulee näitä eväskuvia. Saattaa silti olla vielä kaukana se päivä, ku meiän sankari-keksin syönnit ja vau, mitä askartelin-kuvat alkaa sinnekki eksyä. #vanhatyrmyt #SL #enjaksa #mutta jumalauta suklaa on muuten hyvää

Miksi ei ole Avengers-keksejä?
Miksi ei Suomesta saa niitä Kinder-munia?

Maija teki mulle uuteen kotiin aika hienon kortin, ja innostu tekniikasta muutenki. Vähä se jotaki jurnutti, ettei tausta muka tapahtunu oman mielen mukaan, mutta hyvinhän tuo näytti lähtevän liikkeelle!

Te kaikki tiiätte miltä se haisee se yks tussi. Niinku just se Sharpie tms. Olin vasta menossa paikalle, niin nenään leiju ulkona se tussin haju. Hyi. Kaupungilla on jossain piilossa semmonen jättitussi. 

 Askartelijan elämän ankeimpia juttuja on just nämä haisevat asiat. Onneksi on nykyään mahdollisuus jättää ne tussit, maalit ja lakat lillumaan sitte erilliseen huoneeseen, josta saa ikkunan auki tarvittaessa.

Onneksi kaikki ei haise pahalle! Tiina suunnitteli Käpyliinalle sitä omaa huonetta. Seikkailuhuonetta, mahtavaa maailmaa, jossa voi pieni tyllerö kiipeillä seinillä ja kiikkua kattolampussa, vai mitä ne lapset yleensä tekee. Siis ideakartta väreistä ja muodoista. Maijalla ois ollu just oikeaa sävyä verhoissa. Ehdotin, että Tiina siitä tilkun leikkaa, mutta ei saanu kannatusta tämäkää hyvä idea.

 Omana projektina on nyt ankeitten pahvilaatikoiden päällystäminen. Se on hurjan hauskaa etsiä paneeleja ja puhekuplia, jotka voi irrottaa asianyhteydestä ja yhdistellä aivan uusiksi tarinoiksi. Kaikki laatikot on täynnä salaisia viestejä ja sisäpiirinvitsejä itseni kanssa. Ohan ne muutenki mukavan näkösiä kaiken kirjavina. Pelkkä valkoinen näyttää sille, että se odottaa jotaki. Kyniä, liimaa, värejä ja jotaki.

Sillä ei ole väliä! Sinun on tultava tänne!
Varmaankin lähettämäni data on tarpeeksi houkuttelevaa.

Kevään tulo saa kuvittelemaan, että asioita ois mukavaa tehdä lissää. Blogiaki vois kirjottaa muustaki käsityöelämästä, eikä vaan torstaista. Kyllähän teilläki siellä toisella puolen ruutua oli varmasti ikävä, ku viime viikko jäi välistä. Tänne vois dumpata sitte ne valmiitki projektit. Facebook-sivuille tekis mieli lisätä vaa semmosia parempia kuvia, joissa ei näy se koko kaaos, joka pyörii taustalla työhuoneessa tai omassa asunnossa. 

Nyt tiiätte kuka tätä blogia oikeesti kirjottaa

-Hanski

Kaikki kapteenit kannella!

Alotettiin lukemalla vähän horoskooppeja. Päällimmäinen kirja on vuodelta 1969. Tekstissä mainittiin moneen kertaan, miten merkkien kuvauksia on uudistettu ankeista keskiaikaisista versioista. Tästä huolimatta jatkuvasti viljelty olettamus, että te olette naimisissa, sinä luet tätä, koska haluat tietää kaiken aviomiehestäsi ja itsestäsi vaimona, herätti hilpeyttä. Onhan se ensiarvoisen tärkeää, että tietää miten tukea miestään seurapiireissä, että hän etenisi urallaan! ;P

Pensselit huiskivat ahkerasti huolimatta siitä, että päädyimme miettimään huonekasvien elämänkaarta. Totesimme, että Maijan kukka, joka on Tiinalla hoidossa, voi paremmin tultuaan nyt myöhäisteini-ikään. Ei sitä sitte jaksa enää kapinoida jokaista lautasen pyöräytystä tai mullan vaihtoa. Kukka on kasvanut persoonana ja oivaltanut, että osa tarjotuista asioista onkin varsin päteviä ja niihin mukautumalla saa enemmän, kuin vastaan hangoittelemalla.

Olikohan tämä nyt sittenkin jokin epäsuora pohdinto ihmisyydestä. Nääh. 

Mitä sinä tässä näet?

Pallo. Pallo. pallopallopallopallopallo

Aika abstrakti meininki oli! Tainan kukkataulu sai heittää hyvästit kukille ja muuntautui syvyyttä huokuvaksi maisemaksi. Onko se sitten teollisuushalli, katu jossain, vai se ovi mielen perukoilla, josta päsee alitajuntaan. Tai Narniaan. Oli puhetta, että jotain väriä se kaipaa tehosteeksi. Yllättäin punainen, kuin nurkan takaa kutsuvasti liehahtava Thorin viitta, sai suurta kannatusta.

Tiinalle paljastui kesken maalaamisen, että taisikin tulla tehtyä melkeen kaikki elämän eläimet. Ainakin kaikille löytyi nimi ja tarina! En tiiä mistä johtuu, että mää nään tässä sydämessäki eläimen. Se on vähä niinku semmonen ketun pää. Semmosen nelisilmäisen ketun pää!

Evästä oli taas. Pitko syötiin, että humaus kävi, eikä suklaatakaan jäänyt pussiin yhtään.
Piña Coladan-makuinen kahvi loppui. Mitähän makua seuraavaksi testataan?  Wanha tuttu ja hyväksi havaittu Inkivääri-Jaska kävi heiluttelemassa komeita viiksiään. Inkiväärioluet on veden lisäksi parasta, mitä kaupasta voi pullossa juotavakseen ostaa.

Omat huovutukset oli nyt sitä sorttia, että HEI JOO NII MÄÄ TEEN! *tök tök tök* Ei kissan korvat ja kauhiat käpälät soikoon, tämä on ihan kamala. Ja sama uudestaan kerran tai viidesti. Kyllä voi olla yks korvaläppien koristelu hankala tehtävä näköjään.

Kihihihi, sanoi kettu kassissa

Yhtäkkiä Vincent keskellä palloa!

Ninja-Tiinu ja ystävälliset eläimet

Harmaanahkaiset kärsäeläimet tekivät meihin niin syvän vaikutuksen, että Maija meni ja osti housut. Pelkkä norsukuosi ois vaan ollu vähän tylsä, niin mukaan tuli sittenkin pilkullinen versio. Kuvitelkaa semmonen valtava, kehräävä, pitkä nenäinen norsukissaeläin. Paras eläin ikinä. Sille ei vertailussa pärjää edes dinosaureenit!

Kevätpäiväntasaus on ensi viikolla! Ja sitä ennen 20. päivä auringonpimennys ! On tullu pantua merkille ettei oo ollu pimeää, eikä ees hämärää kerhoon mennessä, mutta nyt sai nauttia jo lämpimästä paisteesta! Kohta on kesä.

Kotimatkalla oli tarjolla mahtava tähtitaivas ja jäinkin Lasaretinsaareen keskustelemaan asiasta rusakon kanssa. Pupulla ei kyllä ollut asiaan mitään sanottavaa, mutta joutihan tuo kuitenkin kuuntelemaan. Korvien asennosta ja pään kallistelusta olisi voinut myös olettaa, että ainakin se ajatteli asiaa hetkisen. Ehkä se ois jotain kommentoinutkin, ellei jostain kantautuva pyörän renkaissa rutisevan hiekan ääni olisi saanut meitä havahtumaan takaisin todellisuuteen ja jatkamaan matkaa.

-Hanski

"Mää haluan isona eläinlääkäriksi"

Olipa kerran Hapsiainen. Ei juuri se sama Hapsiainen, jonka olette nähneet televiisiossa, mutta sellainen olento kuitenkin, nimeltään Hapsiainen.

Eräänä torstaina Hapsiaisella alkoi tehdä mieli liisteriä. Niimpä Hapsiainen kiipesi vatiin, hieroi yhteen raajojaan, ja liisteriä alkoi valua.

Hapsiainen kieriskeli liisterissä onnellisena. Kylmä ja limainen liima oli juuri sitä, mitä mitä pieni olento oli koko viikon toivonut!

Karhu kiinnostui myös liisteristä ja saapui vadin reunalle nuuskimaan. Hapsiainen kiipesi kurkkimaan tulijaa ja tiedusteli, tahtoiko tämä liittyä seuraan. Karhua vähän epäilytti, olihan hänellä turkki ja kaikki murheenaan, mutta päätti kuitenkin kokeilla. Karhu tarttui ojennettuun raajaan ja Hapsiainen koitti tempaista uutta ystäväänsä reunan yli. Kävi kuitenkin niin, ettei ote meinannut aluksi pitää. Hetken äherryksen jälkeen ystävykset huomasivatkin pian liimautuvansa kiinni toisiinsa. Karhu luovutti ja perääntyi hieman. Hän asettui paikoilleen ja päätti tyytyä kuuntelemaan Hapsiaisen riemunkiljaksuksia kauempaa.

Hapsiainen luisteli liisterissä ja tuumaili mielessään. Mistähän saisi sellaisen luistelukaverin, joka pääsisi vatiin ihan itse. Tai sellaisen, joka auttaisi Hapsiaisen irti, jos tämä ei itse ymmärtäisi nousta jähmettyvästä aineesta ajoissa.

Karhu päästi mahtavan röyhtäisyn, ja hetkeksi maailma hiljeni. Sitten alkoi kuulua omituista kahinaa ja mutinaa. Hapsiainen kiipesi taas vadin reunalle kurkistekemaan. 

Kettu! Kettu sieltä tulla tuhisteli. Mutta mitä ihmettä se Kettu sanoo? 

–Jukoliste mikä karvaton pieni koura se täällä sangossa läiskyttelee tyhjänpäiten ittekseen! Otahan siitä sitä liisteriä ja tuhti nippu sanomalehtiä, nii kääritään Kettu komiasti pakettiin! Ei tämä tämmönen folionahka ole oikeen mistään kotoisin!

Ketun tilanne saatiin hoidettua ja muutaman ammatin kautta päädyttiin keskustelussa takaisin eläimiin. Eläinten paskaa oltiin valmiita lapioimaan vaikka kesähelteessä kaikki päivät, mutta varsinaiseen hoitotyöhön lähteminen epäilytti. Ei se eläinlääkärin tai -hoitajan homma ole vaan sitä siivoamista, ruokkimista ja rapsuttelua. Siinä joutuu näkemään sen karun puolen, kun mitään ei vaan voi tehdä ja lemmikki lopetetaan. Ei haluta enää isona eläinlääkäreiksi.

Heti perään kävi kuitenki niin hassusti, että vähän epäonnisen näköinen kissa jouduttiin siinä lopettamaan. Tohtori Tiina ronskisti vaan tempo pään ja raajat irti. Nylkyhommiinki alettiin samointein. Siitäpä sitte keksittiin, miten sittenki saadaan kaksi ammattia mukavasti yhdistettyä.

–Joo, se on tohtori lauantaisin tuolla torilla sitte myymässä käsintehtyjä turkiksia. Tästäki hyvä lakki tullee tai kintaat. Entisille omistajille alennusta, tottakai. Laitetaanko miesten vai naisten mallia?

Vakiohokema pallopallopallo, tulla vyörähti Maijalla ihan kuvallisessa muodossa. Taas on uus maalauskikkailutekniikkahärpäkevau kokeiltuna ja seuraavalla kerralla ei laiteta sitä yhtä palloa sinne reunaan tympiästi. Maailmanhistoriassa mahtaa kyllä olla harvinaisia ne kerrat, ku yks ympyrä ei livahda muka hankalasti reunaan. Mutta onnea yritykseen, meille ja muille!

Mmm, jäätelöö

Risto, Risto, oi ihana Risto. <3 Mulla on siis ihan oma postilaatikko ja vuokraemäntä kehotti laittamaan siihen nimikyltin. No kait mää sen itte teen! Saa taas sanoa, että "tein itse ja säästin".

Kirjakaupassa oli melkeen ilmaseksi 100kpl laminointitaskuja. Laminathor tullee käymään kerhoilloissa tulevaisuudessa enempiki! Heti kunhan luonto alkaa pukkaamaan kasveja esille, nii tämä tyllerö alkaa kantaa niitä kotiin ja prässätä kilokaupalla laminoitavaksi! Onhan tässä niitä yksiäkin korvakoruja suunniteltu jo kauan.

-Hanski