Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. tammikuuta 2015

Oltiin.

Siis totisesti oltiin.
Vissiin hämmennyttiin niin kovasti, että koko jengi on kasassa, ettei yhtäkään kuvaa tullu otettua. :D

Vaihtoehtoisesti voitte kuvitella, että se johtu siitä, että oli vaan nii kova flow, ettei kerenny. Tai ehkäpä oltiin kaikki älästi, nii ei kehannu nyt kuvata.

Ens kerralla ei sitte ollenkaan tekstiä, pelkkiä kuvia vaan.

Saavuin paikalle kello 17:17. Maija ja Tiina olivat jo keittiössä puhua pulputtamassa. Rappukäytävä ihan kaikui. Tiina on joskus miettinyt mahtaako hän puhua isolla äänellä, ja täytyy nyt ehkä myöntää, että itseasiassa kyllä se kauhia kälkätys kuului jo siinä vaiheessa, kun avasin ulko-oveni täällä Tuirassa. Välivainion puolelle käveltyäni mietin palaisinko takaisin, koska ääniaaltojen massiivisuus alkoi tuntua jo turhan tukalalta. Noh, kyllähän siihen sitten taas tottui, kun samaan huoneeseen asettui. Päin naamaa tietysti kehuimme, miten pieni ja miellyttävä puheääni hänellä on, niinkuin ystävillä on tapana.

Tainakin tulla tupsahti ovesta ja kahvin sekä keksin sekaisena mylläkkänä siirryimme työpöydän äärelle.

Maija esitteli sisäisen hortonominsa irralleen pääsystä johtuneita kukkasia, jotka virkkuukoukkua heiluttamalla olivat juurtuneet ja rönsyilleet ihan valtoimenaan prikkojen ympärille. Vain todellinen viherpeukalo saa kasettinauhan ja puuvillalangan muutumaan niitylliseksi iloisia terälehtirimpsuja, ja vielä keskellä talvea! Silmukka toisen perään vaan jatkoi ilmestymistään koko illan.

Taina kokeili miten metallilangat taipuvat koukunpitäjän tahtoon, mutta niinkuin jokainen asiaan perehtynyt tietää, virkkaaminen ja voimankäyttö samana lajina ei aina jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Varsinkaan, kun selän takaa pussissa huuteli kerrassaan komea nahkatakki. Muutaman nipsauksen, rutsauksen ja napsauksen jälkeen takki oli tiessään ja tilalla komeili erittäin tyylikäs esiliina. Kyllä siinä kehtaa koruja nakutella ja tunnustaa olevansa käsityöläinen, kun essukin on omaa tekoa.

Tiina ajeli Toyotalla ihan ronskisti koko illan. Keskellä pöytää. Joskus ne on osanneet valmistaa ompelukoneetkin ihan toisella tavalla. Monta kertaa kuului tyynyntekijän tyytyväinen toteamus, kun langat luistaa, neula kulkee, eikä mikään kiristä. Suoranainen tekemisen ilo upposi tyynyihin jokaisen piston mukana. Hyvää mieltä säteilee moisista koristeista vielä pitkän aikaa.

Itselläni oli vähän ajatus ja suunta hukassa, eikä mikään keskeneräinen käsityö näyttänyt olevan laukkuun menossa, niin annoin kyytiä värikynille. Talvisen Oulun harmaus ja nelikulmaisuus tuli tehokkaasti pyyhittyä mielestä, ja paperi täyttyi muodoista ja väreistä. Kaikista väreistä.

Vaikka eihän talvi ole missään nimessä rumaa aikaa! Kotimatkalla suupieliä nyki ja mieli hyrisi tyytyväisenä ilman kimmellystä ihaillessa. Jäähileellä kuorrutetut puut saa lämpimän olon sisälle, vaikka naama ja reidet väittää, ettei se ole oikeaa lämpöä, todellisuudessa on ihan jumalattoman kylmä, voitaisiin jo liikkua ihan oikeasti, eikä mollottaa tienposkessa hymyilemässä puille. Tässä teekuppi kourassa ja kissa sylissä ei enää muistakkaan, että oli kylmä.

Sen pituinen se.

-Hanski

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Työhuone torstain jatkot

Aina ei malta lopettaa, ku vauhtiin pääsee. Torstain lisäksi kokoonnuttiin vielä perjantainaki. Seuraava polviki, tai kantapäät, oli mukana oppimassa tärkeitä sanoja, kuten KÄPY. 

Lasten mentyä nukkumaan, korkattiin Eri Keeper ja heittäydyttiin sarvien ynnä lintujen matkaan. Toistakin taulua työstin, mutta se saattaa ehkä osallistua kilpailuun, niin siitä ei tarvi nurkkaa enempää näkyäkään.

Taulupohjana ihan tavallinen pala pahvia, eli roskaa


Lauantaina piipahdettiin Valveella maistelemassa suklaita. Madagascar oli kaakaopavun alkumaana lyömätön kuningas. (Ilmankos ovat niin hanakoita lyömään rajat kiinni. Onki syytä varjella moista aarretta. Know your meme :D)

Elämä oli hetken aikaa pelkkää Maijaa & Ristoa yhteiskuvassa. Vielä eteisessäkin bongattiin Maija Mehiläinen ja Risto Räppääjä vierekkäin.




Valveelta jatkettiin matkaa pitkin kaupunkia. Materiaaleja metsästimme siis. Kaikkia muutaki hienoa näky, niinku havuja, perkele ja pölykapseli.

Jotenki mukaan lähti glitteriliimaa. Ja kuumaliimaa. Vaikka henkilökohtaisesti en pidä liimaamisesta mitenkään erityisesti. Jahka Maija on tämän jättipurkillisen hama-helmiä askarrellu, nii ehkä oon seurannu touhua tarpeeksi vierestä, ja tohdin kokeilla jotaki niistäki. :)


Illan päätteeksi katottiin vielä Kick-Ass. Extramateriaaleissa vilahti yhden sarjakuvapiirtäjän työtila ja kyllähän se pensselien ja kynien määrä herätti ihmetyksen sekaista kateutta. Jonakin päivänä sitte on itelläki kaikki käden ulottuvilla. Ihan kaikki mitä saattaa yhtäkkiä tarvita. En tiiä olinko se vaan mää, joka innostu, että piirretään itsemme sarjakuvasankareina. Maija ois ollu valmiimpi vetämään trikoot päälle ja lähtemään jo taistelemaan rikoksia vastaan. Eikä oo vielä ees peitenimiä keksitty! Tästä ja muusta lisää ainakin seuraavana torstaina!

-H.

torstai 9. lokakuuta 2014

Päivää kaikille!

Täältä sitä tullaan taas! Tervetuloa lukemaan seikkailuja käsityömaailmassa. :)

Ripaus inkivääriä kahviin ja johan kelpaa katsella tuulen mukana lentäviä lehtiä. Syksyn värit alkaa haipua harmauteen, vaan ei sovi vaipua synkkyyteen, koska nyt teillä on meidät! Lämpimiä ja pörröisiä asioita on tiedossa.

Lämpimästä puheenollen, voiko koru olla lämmin ja pehmeä? No tottakai! Kassillinen kasetteja ja kummia asioita kaapissa, kyllähän ne joutaa roskiin...? Ei me olla samaa mieltä alkuunkaan! No mitähän tästäki tullee. Sanomista, seikkailu ja iloisia asioita, ainakin. :)

Inspiraation täyteistä syksyä myös teille, rakkaat lukijat!