Kahvia ja

Nämä alkuvalmistelut, siis kahvit, pullat ja kauhia juoruilu, nostaa jo päähän semmosia kuvia jostain 1600-luvun teehetkestä. Kiireinen hameväki pääsee vihdoin hetkeksi omaan seuraan, nii hyi että. ;)

Kyllähän tuostakin kuvasta näkee, miten siellä paheksutaan melkein tuntemattomia ihmisiä vaan nimen perusteella, ollaan niin loukkantuneita, ku se ikävä naapurin emäntä kehtasi tulla samalle ompelijalle ja voi pyhä sylvi, aviomies toi väärän väriset silkkinauhat kaukomatkalta, mokomaki möllötin. Entäs sitten se onneton kosija, joka parkeerasi vaunut auringonkukkiesi päälle keskelle kukkapenkkiä. Eipä kutsuta tanssiaisiin enää sitä raukkaa. Olisi vaan nyt malttanut ottaa vaunuille kuljettajan, kuka piru niitä nyt itse ajaa... Mutta se toinen taas, olisittepa nähneet, miten aurinko hehkui niissä kiillotetuissa takin napeissa! 

Semmosta se on, kuulkaas. Ihan varmana. Todellisuudessa tämä illuusio juoruilevista naisista taitaa johtua vaan siitä, että näemme toisiamme niin vähän. Enää ei olla samassa porukassa 5 päivää viikosta ja vielä ehkä koulun jälkeenkin. Kaikkien elämässä ehtii tapahtua kahden torstain välillä ties mitä. Kyllähän siinä aikaa menee, että tärkeät ja vähän pienemmätkin kuulumiset vaihdetaan.

Kyllähän siinä ehdittiin olla sitten talokaupoilla, kuvitella itsekenenki elämä vähintään kolmella eri tavalla ja riemastua siitä, miten luontevasti ollaan aivan apinoita, vaikka ensin olisi vopinut muuta luulla. Sen lisäksi päädyimme kumoamaan teorian, että miehen muista mittasuhteista voisi päätellä jotain hänen jalkojensa perusteella. Höpöpuhetta. Se on se tyttöystävän varpaitten väli, josta totuus näkyy! Anteeksi, tämähän on käsityöblogi. Mutta elämä on taidetta!

Puhuttiin meillä vähän bondagestakin. Piipahettiin ennen kerhoa kurkkimassa taidenäyttelyä. Yhden taulun oisin halunnu omalle seinälle, mutta lompakkoon katsoessa loppuu kaikenlaiset halut ostaa taidetta.

Onneksi ollaan tosiaan itekki koulutettuja taiteijoita. Ei ehkä taiteilijaksi koulutettuja, mutta sehän on aivan sivuseikka. Näin ne Tiinan kuplavuoretki kohoaa jo kehyksissä! Sitä ku vaa alkaa toteuttaa visiotaan, nii tiiä vaikka omalle seinälle saisi iholle heijastettuja metsämaisemia. Tosin omassa tapauksessa ajatus karkaa heti ja kuvaan ilmestyy tatuointikoneen surina. :D

Huivi alkaa olla kohta valmis, ainakin lanka alkaa loppua. Sama asia! Eihän sitä hullukaan koko päivää virkkaa, siispä koitin kättäni kynän kanssa. Vasenta kättä. Ja silti tuli näin hienoja!

Maija aloitteli salaista taideprojetia. Ens tai seuraavalla kerralla pyritään pitämään ihan aivohiiri ja aloittamaan tuotantokin jo kesän kuluessa. Pysykää kuulolla! 

Tyynylinnakkeesta huuteli Taina, joka oli tehnyt jo täyden päivän entisellä koulullamme, josta voi nykyään vuokrata tiloja. Valuhommat vetää puoleensa edelleen. Ja vähän kaikki. Kävimme sunnuntaina toiseen ammattiin valmistuneen luokkakaverin juhlissa, ja siinä kun katseltiin kuvia yhteisten opintojen ajalta, niin jos ei aivan ollut tippa linssisä, nii kauhea ikävä niitä hommia ja ihmisiä. Pikäko09 <3

Vieraileva artisti oli niin lumoutunut piirtoheitinteorioistamme, että palasi jälleen. Tämmöstä tapahtu hänen arkillaan. Klik.

Kengistä päätellen kaikilla on kesä!

"Mää haluan isona eläinlääkäriksi"

Olipa kerran Hapsiainen. Ei juuri se sama Hapsiainen, jonka olette nähneet televiisiossa, mutta sellainen olento kuitenkin, nimeltään Hapsiainen.

Eräänä torstaina Hapsiaisella alkoi tehdä mieli liisteriä. Niimpä Hapsiainen kiipesi vatiin, hieroi yhteen raajojaan, ja liisteriä alkoi valua.

Hapsiainen kieriskeli liisterissä onnellisena. Kylmä ja limainen liima oli juuri sitä, mitä mitä pieni olento oli koko viikon toivonut!

Karhu kiinnostui myös liisteristä ja saapui vadin reunalle nuuskimaan. Hapsiainen kiipesi kurkkimaan tulijaa ja tiedusteli, tahtoiko tämä liittyä seuraan. Karhua vähän epäilytti, olihan hänellä turkki ja kaikki murheenaan, mutta päätti kuitenkin kokeilla. Karhu tarttui ojennettuun raajaan ja Hapsiainen koitti tempaista uutta ystäväänsä reunan yli. Kävi kuitenkin niin, ettei ote meinannut aluksi pitää. Hetken äherryksen jälkeen ystävykset huomasivatkin pian liimautuvansa kiinni toisiinsa. Karhu luovutti ja perääntyi hieman. Hän asettui paikoilleen ja päätti tyytyä kuuntelemaan Hapsiaisen riemunkiljaksuksia kauempaa.

Hapsiainen luisteli liisterissä ja tuumaili mielessään. Mistähän saisi sellaisen luistelukaverin, joka pääsisi vatiin ihan itse. Tai sellaisen, joka auttaisi Hapsiaisen irti, jos tämä ei itse ymmärtäisi nousta jähmettyvästä aineesta ajoissa.

Karhu päästi mahtavan röyhtäisyn, ja hetkeksi maailma hiljeni. Sitten alkoi kuulua omituista kahinaa ja mutinaa. Hapsiainen kiipesi taas vadin reunalle kurkistekemaan. 

Kettu! Kettu sieltä tulla tuhisteli. Mutta mitä ihmettä se Kettu sanoo? 

–Jukoliste mikä karvaton pieni koura se täällä sangossa läiskyttelee tyhjänpäiten ittekseen! Otahan siitä sitä liisteriä ja tuhti nippu sanomalehtiä, nii kääritään Kettu komiasti pakettiin! Ei tämä tämmönen folionahka ole oikeen mistään kotoisin!

Ketun tilanne saatiin hoidettua ja muutaman ammatin kautta päädyttiin keskustelussa takaisin eläimiin. Eläinten paskaa oltiin valmiita lapioimaan vaikka kesähelteessä kaikki päivät, mutta varsinaiseen hoitotyöhön lähteminen epäilytti. Ei se eläinlääkärin tai -hoitajan homma ole vaan sitä siivoamista, ruokkimista ja rapsuttelua. Siinä joutuu näkemään sen karun puolen, kun mitään ei vaan voi tehdä ja lemmikki lopetetaan. Ei haluta enää isona eläinlääkäreiksi.

Heti perään kävi kuitenki niin hassusti, että vähän epäonnisen näköinen kissa jouduttiin siinä lopettamaan. Tohtori Tiina ronskisti vaan tempo pään ja raajat irti. Nylkyhommiinki alettiin samointein. Siitäpä sitte keksittiin, miten sittenki saadaan kaksi ammattia mukavasti yhdistettyä.

–Joo, se on tohtori lauantaisin tuolla torilla sitte myymässä käsintehtyjä turkiksia. Tästäki hyvä lakki tullee tai kintaat. Entisille omistajille alennusta, tottakai. Laitetaanko miesten vai naisten mallia?

Vakiohokema pallopallopallo, tulla vyörähti Maijalla ihan kuvallisessa muodossa. Taas on uus maalauskikkailutekniikkahärpäkevau kokeiltuna ja seuraavalla kerralla ei laiteta sitä yhtä palloa sinne reunaan tympiästi. Maailmanhistoriassa mahtaa kyllä olla harvinaisia ne kerrat, ku yks ympyrä ei livahda muka hankalasti reunaan. Mutta onnea yritykseen, meille ja muille!

Mmm, jäätelöö

Risto, Risto, oi ihana Risto. <3 Mulla on siis ihan oma postilaatikko ja vuokraemäntä kehotti laittamaan siihen nimikyltin. No kait mää sen itte teen! Saa taas sanoa, että "tein itse ja säästin".

Kirjakaupassa oli melkeen ilmaseksi 100kpl laminointitaskuja. Laminathor tullee käymään kerhoilloissa tulevaisuudessa enempiki! Heti kunhan luonto alkaa pukkaamaan kasveja esille, nii tämä tyllerö alkaa kantaa niitä kotiin ja prässätä kilokaupalla laminoitavaksi! Onhan tässä niitä yksiäkin korvakoruja suunniteltu jo kauan.

-Hanski