Klassikko jo syntyessään

Männä viikolla katsottiin uudelleen Marvel-leffoja, koska ens keskiviikkona ilmaantuu valkokankaalle Avengers: Age of Ultron (!!!Liput on varattu, täältä tullaan Starin ihanat penkit<3<3!!!) 

Todettiin Maijan kanssa, kun eräs setä siinä maalasi Johann Schmidtin muotokuvaa klassinen taustalla pauhaten, että noin sitä oikiaa taidetta tehdään. Siispä seuraavassa kerhossa olisi kuunneltava klassista ja kaikki olisi automaattisesti Oikeaa Taidetta. 

No me teimme sen. Edvard Griegin kanssa se oppariki kirjotettiin, eikä tälläkään kertaa tullu petymyksiä. Nyt kuuntelette silmät kiinni ja annatte mielikuvituksen laukata. 

 Oliko hauskaa? Nii, mää tiiän. Meille kävi näin:

Ois siistiä maalata jotaki epätasaista pintaa oikeen semmosella märällä telalla. Nii että se maali oikeen roiskuis kaikkialle. Ois mahtavaa maalata koko kämppä sillee. Ei mittää suojapapereita. Välillä vois oikasta baskeria ja hörpätä punaviiniä, jossa lilluu myös tukeva maalikerros. Sitte haukataan patonkia. Otetaan se patonki, työnnetään se maaliämpäriin ja maalataan sillä riemukkaasti huutaen. Revitään patonki silpuksi ja hierotaan leipämössöä teokseen ja omaan naamaan. Hidastetusti. Kaadetaan koko ämpärillinen maalia itsensä päälle. Jostain ilmestyy valtava paperirulla. Se kieriytyy auki, taiteilija kierii paperilla, punaviini kaatuu paperille, musiikki saavuttaa huippunsa, luovuuden ilotulitus rätisee korvissa, tanner tömisee! 

Ovi avautuu ja Tömmi tulee kotiin. Mies raukka ihmettelee; mitä tämä on. Tiina kierii lattialla yltäpäältä maalissa, kaikkialla on patongin murenia ja lapsi istuu syöttötuolissa ämpäri päässä.

Minä herään todellisuuteen ja pääsen jahtaamaan maalitelan kanssa paininutta kissaa. Lattia täyttyy monen kirjavista tassunjäljistä. 

Maija nauraa. Ryökäle onnistui jotenkin pysymään sen verran ulkopuollla mielikuvasta, ettei seuraava päivä mene maalia luututessa. 

Taina on tuolla jossain, ihan lomalla, niin onnellisen tietämättömänä tästä katasrohvista, joka meinasi vyöryä pitkin pöytiä ja täyttää mielen. 

Ei ne turhaan ylistä moista musiikkia. Synty siinä monta ihan käsin kosketeltavaa asiaaki.

Itte oon katsellu kaupassa vihreää termaria ja murehtinu, ku oma on vaa harmaa, eikä oo mitenkää välttämätöntä omistaa kahta. No, ongelma on nyt ratkaistu! Näitä pusseja voi tekasta vielä monta, eikä ikinä oo kellään samanlaista pulloa! Ha!

Perhoset pääsi pahville, seuraavan leikausvaiheen jälkeen ne lepattaaki jo pitkin seiniä. Tämä yksi se ei vaan saa tarpeekseen Sharpien tuoksusta. Kohta on käyty läpi ihan koko väriympyrä sen kanssa.

Käpyset luonnollisessa elementissään. Yksi syö, yksi touhuaa ihan mahottomasti ja yksi loikoo huomion keskipisteenä.

Alkaa olla vimesiä kerhoja, ku kotia kävelee tähtiä tiiraillen. Ihan näytti siltä, ettei taivas ole enää keskellä yötäkään musta vaan hyvin tumman sininen. Sisällekki hoksattiin laittaa valot vasta kahdeksan maissa.

Jupiter

-Hanski

Kaikki kapteenit kannella!

Alotettiin lukemalla vähän horoskooppeja. Päällimmäinen kirja on vuodelta 1969. Tekstissä mainittiin moneen kertaan, miten merkkien kuvauksia on uudistettu ankeista keskiaikaisista versioista. Tästä huolimatta jatkuvasti viljelty olettamus, että te olette naimisissa, sinä luet tätä, koska haluat tietää kaiken aviomiehestäsi ja itsestäsi vaimona, herätti hilpeyttä. Onhan se ensiarvoisen tärkeää, että tietää miten tukea miestään seurapiireissä, että hän etenisi urallaan! ;P

Pensselit huiskivat ahkerasti huolimatta siitä, että päädyimme miettimään huonekasvien elämänkaarta. Totesimme, että Maijan kukka, joka on Tiinalla hoidossa, voi paremmin tultuaan nyt myöhäisteini-ikään. Ei sitä sitte jaksa enää kapinoida jokaista lautasen pyöräytystä tai mullan vaihtoa. Kukka on kasvanut persoonana ja oivaltanut, että osa tarjotuista asioista onkin varsin päteviä ja niihin mukautumalla saa enemmän, kuin vastaan hangoittelemalla.

Olikohan tämä nyt sittenkin jokin epäsuora pohdinto ihmisyydestä. Nääh. 

Mitä sinä tässä näet?

Pallo. Pallo. pallopallopallopallopallo

Aika abstrakti meininki oli! Tainan kukkataulu sai heittää hyvästit kukille ja muuntautui syvyyttä huokuvaksi maisemaksi. Onko se sitten teollisuushalli, katu jossain, vai se ovi mielen perukoilla, josta päsee alitajuntaan. Tai Narniaan. Oli puhetta, että jotain väriä se kaipaa tehosteeksi. Yllättäin punainen, kuin nurkan takaa kutsuvasti liehahtava Thorin viitta, sai suurta kannatusta.

Tiinalle paljastui kesken maalaamisen, että taisikin tulla tehtyä melkeen kaikki elämän eläimet. Ainakin kaikille löytyi nimi ja tarina! En tiiä mistä johtuu, että mää nään tässä sydämessäki eläimen. Se on vähä niinku semmonen ketun pää. Semmosen nelisilmäisen ketun pää!

Evästä oli taas. Pitko syötiin, että humaus kävi, eikä suklaatakaan jäänyt pussiin yhtään.
Piña Coladan-makuinen kahvi loppui. Mitähän makua seuraavaksi testataan?  Wanha tuttu ja hyväksi havaittu Inkivääri-Jaska kävi heiluttelemassa komeita viiksiään. Inkiväärioluet on veden lisäksi parasta, mitä kaupasta voi pullossa juotavakseen ostaa.

Omat huovutukset oli nyt sitä sorttia, että HEI JOO NII MÄÄ TEEN! *tök tök tök* Ei kissan korvat ja kauhiat käpälät soikoon, tämä on ihan kamala. Ja sama uudestaan kerran tai viidesti. Kyllä voi olla yks korvaläppien koristelu hankala tehtävä näköjään.

Kihihihi, sanoi kettu kassissa

Yhtäkkiä Vincent keskellä palloa!

Ninja-Tiinu ja ystävälliset eläimet

Harmaanahkaiset kärsäeläimet tekivät meihin niin syvän vaikutuksen, että Maija meni ja osti housut. Pelkkä norsukuosi ois vaan ollu vähän tylsä, niin mukaan tuli sittenkin pilkullinen versio. Kuvitelkaa semmonen valtava, kehräävä, pitkä nenäinen norsukissaeläin. Paras eläin ikinä. Sille ei vertailussa pärjää edes dinosaureenit!

Kevätpäiväntasaus on ensi viikolla! Ja sitä ennen 20. päivä auringonpimennys ! On tullu pantua merkille ettei oo ollu pimeää, eikä ees hämärää kerhoon mennessä, mutta nyt sai nauttia jo lämpimästä paisteesta! Kohta on kesä.

Kotimatkalla oli tarjolla mahtava tähtitaivas ja jäinkin Lasaretinsaareen keskustelemaan asiasta rusakon kanssa. Pupulla ei kyllä ollut asiaan mitään sanottavaa, mutta joutihan tuo kuitenkin kuuntelemaan. Korvien asennosta ja pään kallistelusta olisi voinut myös olettaa, että ainakin se ajatteli asiaa hetkisen. Ehkä se ois jotain kommentoinutkin, ellei jostain kantautuva pyörän renkaissa rutisevan hiekan ääni olisi saanut meitä havahtumaan takaisin todellisuuteen ja jatkamaan matkaa.

-Hanski

"Mää haluan isona eläinlääkäriksi"

Olipa kerran Hapsiainen. Ei juuri se sama Hapsiainen, jonka olette nähneet televiisiossa, mutta sellainen olento kuitenkin, nimeltään Hapsiainen.

Eräänä torstaina Hapsiaisella alkoi tehdä mieli liisteriä. Niimpä Hapsiainen kiipesi vatiin, hieroi yhteen raajojaan, ja liisteriä alkoi valua.

Hapsiainen kieriskeli liisterissä onnellisena. Kylmä ja limainen liima oli juuri sitä, mitä mitä pieni olento oli koko viikon toivonut!

Karhu kiinnostui myös liisteristä ja saapui vadin reunalle nuuskimaan. Hapsiainen kiipesi kurkkimaan tulijaa ja tiedusteli, tahtoiko tämä liittyä seuraan. Karhua vähän epäilytti, olihan hänellä turkki ja kaikki murheenaan, mutta päätti kuitenkin kokeilla. Karhu tarttui ojennettuun raajaan ja Hapsiainen koitti tempaista uutta ystäväänsä reunan yli. Kävi kuitenkin niin, ettei ote meinannut aluksi pitää. Hetken äherryksen jälkeen ystävykset huomasivatkin pian liimautuvansa kiinni toisiinsa. Karhu luovutti ja perääntyi hieman. Hän asettui paikoilleen ja päätti tyytyä kuuntelemaan Hapsiaisen riemunkiljaksuksia kauempaa.

Hapsiainen luisteli liisterissä ja tuumaili mielessään. Mistähän saisi sellaisen luistelukaverin, joka pääsisi vatiin ihan itse. Tai sellaisen, joka auttaisi Hapsiaisen irti, jos tämä ei itse ymmärtäisi nousta jähmettyvästä aineesta ajoissa.

Karhu päästi mahtavan röyhtäisyn, ja hetkeksi maailma hiljeni. Sitten alkoi kuulua omituista kahinaa ja mutinaa. Hapsiainen kiipesi taas vadin reunalle kurkistekemaan. 

Kettu! Kettu sieltä tulla tuhisteli. Mutta mitä ihmettä se Kettu sanoo? 

–Jukoliste mikä karvaton pieni koura se täällä sangossa läiskyttelee tyhjänpäiten ittekseen! Otahan siitä sitä liisteriä ja tuhti nippu sanomalehtiä, nii kääritään Kettu komiasti pakettiin! Ei tämä tämmönen folionahka ole oikeen mistään kotoisin!

Ketun tilanne saatiin hoidettua ja muutaman ammatin kautta päädyttiin keskustelussa takaisin eläimiin. Eläinten paskaa oltiin valmiita lapioimaan vaikka kesähelteessä kaikki päivät, mutta varsinaiseen hoitotyöhön lähteminen epäilytti. Ei se eläinlääkärin tai -hoitajan homma ole vaan sitä siivoamista, ruokkimista ja rapsuttelua. Siinä joutuu näkemään sen karun puolen, kun mitään ei vaan voi tehdä ja lemmikki lopetetaan. Ei haluta enää isona eläinlääkäreiksi.

Heti perään kävi kuitenki niin hassusti, että vähän epäonnisen näköinen kissa jouduttiin siinä lopettamaan. Tohtori Tiina ronskisti vaan tempo pään ja raajat irti. Nylkyhommiinki alettiin samointein. Siitäpä sitte keksittiin, miten sittenki saadaan kaksi ammattia mukavasti yhdistettyä.

–Joo, se on tohtori lauantaisin tuolla torilla sitte myymässä käsintehtyjä turkiksia. Tästäki hyvä lakki tullee tai kintaat. Entisille omistajille alennusta, tottakai. Laitetaanko miesten vai naisten mallia?

Vakiohokema pallopallopallo, tulla vyörähti Maijalla ihan kuvallisessa muodossa. Taas on uus maalauskikkailutekniikkahärpäkevau kokeiltuna ja seuraavalla kerralla ei laiteta sitä yhtä palloa sinne reunaan tympiästi. Maailmanhistoriassa mahtaa kyllä olla harvinaisia ne kerrat, ku yks ympyrä ei livahda muka hankalasti reunaan. Mutta onnea yritykseen, meille ja muille!

Mmm, jäätelöö

Risto, Risto, oi ihana Risto. <3 Mulla on siis ihan oma postilaatikko ja vuokraemäntä kehotti laittamaan siihen nimikyltin. No kait mää sen itte teen! Saa taas sanoa, että "tein itse ja säästin".

Kirjakaupassa oli melkeen ilmaseksi 100kpl laminointitaskuja. Laminathor tullee käymään kerhoilloissa tulevaisuudessa enempiki! Heti kunhan luonto alkaa pukkaamaan kasveja esille, nii tämä tyllerö alkaa kantaa niitä kotiin ja prässätä kilokaupalla laminoitavaksi! Onhan tässä niitä yksiäkin korvakoruja suunniteltu jo kauan.

-Hanski

Kaksi majakkaa kohtaa yössä

Ihmeellisiä valopäitä molemmat!

Peukalo-ote oli vähän hakusessa välillä, eikä ihme, kuten kuvasta näkyy. Onneksi ne maalitahrat pöytäliinassa sopii ja suorastaan kuuluu asiaan.

Mitä isommat viikset, sitä suurempi johtaja

 Keskustelu sivusi välillä suorastaan asiallisia aiheita ja suuria pohdintoja elämästä, ihmisten luonteesta ja psyykeen syvistä virroista. Hyvin perinteinen tirinä, hihitys ja totaalinen mihinkään liittymätön naurukohtaus kävivät myös pöydän ääressä. Sitte kello oliki jo yhtäkkiä paljon, vaan oli sitä maalattukki kaiken näköstä! Kaikkia ei ees tullu kuvattua.

Pupulla välähtää

Ehdittiin myös testata oluita. Terva se vaan passaa kaikkeen, olipa shampoota, jäätelöä tai olutta! Kirsikka ei vakuuttanut tässä muodossa. Tuisku ei tainnu muuten vaan olla ihan samalla aallonpituudella. Tai me ei oltu. Paljo sillä oli asiaa, ja pöydän ääressäkin pääsi käymään ja osallistumaan, mutta jotenkin kaihoisa ilme oli herralla silti. Voi onnettomat ihmiset, ressaavat etukäteen ties mistä, yrittävät kysymättä arvailla, mitä jonku päässä liikkuu ja kehtaavat valitella, ettei muka inspiraatio iske tai työ sujuu huonommin, ku haluais. Kaiken tämän ajan ois voinu vaan kissaa rapsuttaa ja kehua, eikä maailmassa ois ollu mikkään huonosti!

Kotimatkalla ois tarvinnu venettä, potkuria ja nastoja. Siis potkukelekkaa. Kamala hätä iskee, että nyt ne lumet suli, eikä kerenny lumiukkoa tehä! Lumipallojakaa oo heitelly ku kerran tai kahesti. Nallikariinki on taas jotaki rakenneltu, tällä menolla sulaa ja lentää neki tuulen mukana pois, ennenku kerkiää kissaa sanoa! Mutta sää on silti täydellinen. Aina. Varsinkin nyt; mukava lämmin tuuli ja pilvetön taivas, ehti mukavasti tiirailla Jupiterin olemassaoloa taas kerran.

-Hanski