Pling!

En tiiä mikä täysin vieras pönöttäminen oli jääny tyttöille päälle ja mistä, mutta saavuttuani paikalle apinoimaan, jompikumpi totesi, että saatiinhan sitä oikeita ääniä kerhoon. Sitte kommunikoitiinki kiljahtelemalla, hihittämällä ja lukuisilla viidakon äänillä. Ihmeteltiin siinä taas, miksei sitä voi tai osaa aina olla rennosti oma itsensä. Varsinki joissain paikoissa asioidessa tuntuu, että oma persoona jää sinne ulko-ovelle. Kouluaikanaki vaati suuria ponnisteluja ottaa se itse mukaan luokkaan asti. Onneksi onnistuttiin ja löydettiin vielä kaltaistamme seuraa!

Muutenki uusien ihmisten kanssa todettiin olevamme monesti se pelkistetty versio itsestä. Eihän siinäkää ole mitään mieltä, varsinkaan jos kyseessä on ihmisryhmä, jonka kanssa tulee olemaan vuosia, tai uusi ihminen, johon tutustuu sillä mielellä. Se syö vaan omaa energiaa, ku yrittää muuttaa käytöstään johonki kuviteltuun normiin sopivaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa joutuu jännittämään mitä se sanoo, kun saa tietää millanen oot oikeesti. Kiljuu riemusta, tietenki.

Millainenhan sitä sitten on, oikeesti. Kyllähän ne muut ihmiset aina vaikuttaa siihen, miten käyttäytyy. Omasta puolesta voin ainaki sanoa, ettei tässä seurassa tarvi hävetä itseään, voi olla niinku ois yksin kotona, mutta joku vastaa sun höpötyksiin, etkä vaa pulputa itteksesi. <3

Elämän suurien kysymysten lomassa tehtiin toki töitäki! Tullee taulua, perhosta ja pitsikappaa.

Siinä kun nautittiin kahveja ja eväitä, nii heh heh. Tainallapa ei ollukkaa pullat uunissa, vaan pitsaa. Eikä menny ku hetki, nii toinen huutaa että polttaa polttaa. Tiina kattoo vieressä, että mikä polttaa, nytkö sillä alko synnytyspoltot, ku haarojaki harotaan. Sielähän se tulla tupsahti sitte. Kinkku-Pitsa Pelkonen.

Perhonenperhonenperhonen

 Virkkausoppilas oli hullaantunu bambulangasta kaupassa. Kaikki meni muuten täydellisesti, mutta löysästi tehty säikeinen lanka on aivan toivotonta uuden asian opetteluun. Hetkeksi katot muualle, nii koko kuvio on muuttunu ja muistuttaa lähinnä kuhisevaa kasaa käärmeitä. Paljon kehutut bambutiskirätit ja muut kuviot jäävät nyt tulevaisuuteen odottamaan aikaansa.

Noniin, näytäppäs niitä ketjunsilmukoita. Joo nosta ne
just siihen mustan raidan kohdalle. Sieviä on!

Näin alkuun tuntuu, että kevät se on viheliäisin vuodenaika. Ensin ollaan kainaloita myöten loskassa, joka just sulaa pois, että saahaan seuraavalla viikolla kokea sama uudestaan. Sitte päästäänki ottamaan syvä henkäys katupölyä. Parasta on, jos syöt purkkaa samalla ja kohta se alkaa ratista hampaissa mukavasti. Ensimmäisiä vihreitä asioitahan sitä odottaa aivan innoissaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että luonnonhenget nukkuu vielä, mutta roskanheittäjät on kömpineet luolistaan ja alkaneet aivan vallattomiksi. Tätäki alikulkua on tullu käytettyä vähintään kerran viikossa, eikä se oo aiemmin näyttäny siltä, että joku on käyny asettelemassa viikon roskansa sinne.

Nyt jumalauta kakarat (ja varsinkin kaikki aikuiset), laitetaan ne roskat sinne minne ne kuuluu! Muuten muutun kaameaksi ja tulen koteihinne teippaamaan jätteet seiniin, ku niin tykkäätte niistä ympäristössänne.

-Hanski