Oho, oho, otsikko!

Koko porukka oli taas kasassa! Lontoossa oli kuulemma ollut aurinkoista ja mukavaa. Vähän epäilytti, että missä ne on käyneet oikeasti, eikö siellä kuulu olla sateista ja ikävää aina.

Tilasimme myös muutaman mahtavan näyttelijän tuliaisiksi, mutta eipä ollu poikia kuulemma näkyny. Voi voi, jatkossaki joutuu antamaan elokuvateatterille rahaa siitä, että saa istua pimeässä hihittämässä muitten kanssa. Sehän ei oikeasti ole ikävää ollenkaan. Mää voin lähtiä kattomaan Avengersin uudestaan kaikkien kanssa, jokka miettii meniskö! Maija tullee kans. Me mennää joka tapauksessa uudestaan. Joka päivä. ;)

Matkalla kerhoon riemastuin, kun puussa näkkyy jo kovasti vihreää. Onneksi tuuli sen verran, ettei tullu yhtään selvää kuvaa. Menkää ite kattomaan. Päässä soi kuvaushetkellä että: historian kellastuneet lehdet puista putoaa ja lumi peittää maan. Miksipä asioitten pitäis yhteen sopia tai olla mitenkää samaa teemaa. Mutta ei ennää lunta, kiitos. Ei ihan vielä.

Siellä sitte virkattiin, kirjottiin, maalattiin, piirrettiin, leikattiin ja...

 

Nämä on nyt näitä koruja
kierrätysmateriaalista

Tervetuloa Tiina-tädin askartelunurkkaan!

Perhoset lentää sun uniin

Kaiken muun painamisen lisäksi kankaanpainanta pyörii mielessä varsin tiuhaan. Käpy pitäis tehä. Sabluuna kävystä. Voi käpyseni, miksi olet niin täydellisen vaikea muoto ja kuvio ja olento ja kaikessa matemaattisessa säännöllisyydessäsi aivan mahdoton?

Liekköhän ollut käpyjä mielessä niilläki, jotka on suunnitellu nämä onnikkareitit ja päättäneet aikatauluista. Puolet työajasta menee siihen, että yks arvailee millä pääsee pois ja mihin aikaan.

Projekti Kesäkenkä: alkaa... pian

Inspiradio, miksi oikea kanava ei löydy?
Miksi kohiset niin kovasti?

Sitten yhtäkkiä Ultron! Siinä sai kävyt kyytiä, maailma rytisi ja Maija kikatti riemusta.

Taivas pimeni, kuului kauhea ukkosen jyrinä. Thor lensi ikkunasta vasara tanassa ja ilma oli niin täynnä sähköä, että sillä olisi pienen kylän valaissut varmasti useamman kuukauden ajan. Taina innoissaan tarrasi mahtavaan hauikseen ja alkoi neuvotella kyytiä kotiin. Mutta maailman kohtalo oli kuulemma vaakalaudalla, meidän olisi parempi kipaista karkuun nyt heti ihan omin avuin. No kuka siinä nyt malttoi mihinkään lähteä!

 Maija puolusti armasta robottiaan ja vakuutti, ettemme päästä sitä mihinkään tihutöihin. Ultron nyökytti innokkaasti, pelotti jo ihan, että tippuu sillä koko pää irti.

 Thor totesi Maijan kykeneväksi vartioimaan pikku robottia-popottia, toivotti hyvää iltaa ja kaappasi Tainan mukaansa. Kuulemma neiti pääsi kotiin ihan ehjänä. Minä jäin sinne ikkunaan huutelemaan, että vie veljekselleen terveisiä, ku käy Asgårdissa. Mahtoikohan tuo kuulla.

Tiina tuli ovelle ja pysähtyi sakset kädessä katsoman näkyä ja vaati saada tietää mitä ihmettä on meneillään. Minä roikuin rikkinäisen ikkunan pielissä huutelemassa, Maija silitteli pikkuista robottia, joka rutisi murhanhimoisesti, eikä Tainaa näkynyt missään. Näin se minusta meni.

Hetkeksi jos selkänsä kääntää, nii ei koskaan tiedä mitä tapahtuu.

Vähäisempi auto ois rutistunu
moisen saappaan alla

 Inspiradio onneksi rusahti vielä sille iltaa ja vappuhöpötykseen on nyt etiketit valmiina. Kerrassaan ainutlaatuista tavaraa!

Kerhon väellä kokoonnummekin  jo mahdollisesti maanataina, eihän nyt mahtavaa kevään juhlaa vietetä töitä tehden!

-Hanski

(Ikkunoita ei vahingoitettu kerhon aikana)

Klassikko jo syntyessään

Männä viikolla katsottiin uudelleen Marvel-leffoja, koska ens keskiviikkona ilmaantuu valkokankaalle Avengers: Age of Ultron (!!!Liput on varattu, täältä tullaan Starin ihanat penkit<3<3!!!) 

Todettiin Maijan kanssa, kun eräs setä siinä maalasi Johann Schmidtin muotokuvaa klassinen taustalla pauhaten, että noin sitä oikiaa taidetta tehdään. Siispä seuraavassa kerhossa olisi kuunneltava klassista ja kaikki olisi automaattisesti Oikeaa Taidetta. 

No me teimme sen. Edvard Griegin kanssa se oppariki kirjotettiin, eikä tälläkään kertaa tullu petymyksiä. Nyt kuuntelette silmät kiinni ja annatte mielikuvituksen laukata. 

 Oliko hauskaa? Nii, mää tiiän. Meille kävi näin:

Ois siistiä maalata jotaki epätasaista pintaa oikeen semmosella märällä telalla. Nii että se maali oikeen roiskuis kaikkialle. Ois mahtavaa maalata koko kämppä sillee. Ei mittää suojapapereita. Välillä vois oikasta baskeria ja hörpätä punaviiniä, jossa lilluu myös tukeva maalikerros. Sitte haukataan patonkia. Otetaan se patonki, työnnetään se maaliämpäriin ja maalataan sillä riemukkaasti huutaen. Revitään patonki silpuksi ja hierotaan leipämössöä teokseen ja omaan naamaan. Hidastetusti. Kaadetaan koko ämpärillinen maalia itsensä päälle. Jostain ilmestyy valtava paperirulla. Se kieriytyy auki, taiteilija kierii paperilla, punaviini kaatuu paperille, musiikki saavuttaa huippunsa, luovuuden ilotulitus rätisee korvissa, tanner tömisee! 

Ovi avautuu ja Tömmi tulee kotiin. Mies raukka ihmettelee; mitä tämä on. Tiina kierii lattialla yltäpäältä maalissa, kaikkialla on patongin murenia ja lapsi istuu syöttötuolissa ämpäri päässä.

Minä herään todellisuuteen ja pääsen jahtaamaan maalitelan kanssa paininutta kissaa. Lattia täyttyy monen kirjavista tassunjäljistä. 

Maija nauraa. Ryökäle onnistui jotenkin pysymään sen verran ulkopuollla mielikuvasta, ettei seuraava päivä mene maalia luututessa. 

Taina on tuolla jossain, ihan lomalla, niin onnellisen tietämättömänä tästä katasrohvista, joka meinasi vyöryä pitkin pöytiä ja täyttää mielen. 

Ei ne turhaan ylistä moista musiikkia. Synty siinä monta ihan käsin kosketeltavaa asiaaki.

Itte oon katsellu kaupassa vihreää termaria ja murehtinu, ku oma on vaa harmaa, eikä oo mitenkää välttämätöntä omistaa kahta. No, ongelma on nyt ratkaistu! Näitä pusseja voi tekasta vielä monta, eikä ikinä oo kellään samanlaista pulloa! Ha!

Perhoset pääsi pahville, seuraavan leikausvaiheen jälkeen ne lepattaaki jo pitkin seiniä. Tämä yksi se ei vaan saa tarpeekseen Sharpien tuoksusta. Kohta on käyty läpi ihan koko väriympyrä sen kanssa.

Käpyset luonnollisessa elementissään. Yksi syö, yksi touhuaa ihan mahottomasti ja yksi loikoo huomion keskipisteenä.

Alkaa olla vimesiä kerhoja, ku kotia kävelee tähtiä tiiraillen. Ihan näytti siltä, ettei taivas ole enää keskellä yötäkään musta vaan hyvin tumman sininen. Sisällekki hoksattiin laittaa valot vasta kahdeksan maissa.

Jupiter

-Hanski

Pling!

En tiiä mikä täysin vieras pönöttäminen oli jääny tyttöille päälle ja mistä, mutta saavuttuani paikalle apinoimaan, jompikumpi totesi, että saatiinhan sitä oikeita ääniä kerhoon. Sitte kommunikoitiinki kiljahtelemalla, hihittämällä ja lukuisilla viidakon äänillä. Ihmeteltiin siinä taas, miksei sitä voi tai osaa aina olla rennosti oma itsensä. Varsinki joissain paikoissa asioidessa tuntuu, että oma persoona jää sinne ulko-ovelle. Kouluaikanaki vaati suuria ponnisteluja ottaa se itse mukaan luokkaan asti. Onneksi onnistuttiin ja löydettiin vielä kaltaistamme seuraa!

Muutenki uusien ihmisten kanssa todettiin olevamme monesti se pelkistetty versio itsestä. Eihän siinäkää ole mitään mieltä, varsinkaan jos kyseessä on ihmisryhmä, jonka kanssa tulee olemaan vuosia, tai uusi ihminen, johon tutustuu sillä mielellä. Se syö vaan omaa energiaa, ku yrittää muuttaa käytöstään johonki kuviteltuun normiin sopivaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa joutuu jännittämään mitä se sanoo, kun saa tietää millanen oot oikeesti. Kiljuu riemusta, tietenki.

Millainenhan sitä sitten on, oikeesti. Kyllähän ne muut ihmiset aina vaikuttaa siihen, miten käyttäytyy. Omasta puolesta voin ainaki sanoa, ettei tässä seurassa tarvi hävetä itseään, voi olla niinku ois yksin kotona, mutta joku vastaa sun höpötyksiin, etkä vaa pulputa itteksesi. <3

Elämän suurien kysymysten lomassa tehtiin toki töitäki! Tullee taulua, perhosta ja pitsikappaa.

Siinä kun nautittiin kahveja ja eväitä, nii heh heh. Tainallapa ei ollukkaa pullat uunissa, vaan pitsaa. Eikä menny ku hetki, nii toinen huutaa että polttaa polttaa. Tiina kattoo vieressä, että mikä polttaa, nytkö sillä alko synnytyspoltot, ku haarojaki harotaan. Sielähän se tulla tupsahti sitte. Kinkku-Pitsa Pelkonen.

Perhonenperhonenperhonen

 Virkkausoppilas oli hullaantunu bambulangasta kaupassa. Kaikki meni muuten täydellisesti, mutta löysästi tehty säikeinen lanka on aivan toivotonta uuden asian opetteluun. Hetkeksi katot muualle, nii koko kuvio on muuttunu ja muistuttaa lähinnä kuhisevaa kasaa käärmeitä. Paljon kehutut bambutiskirätit ja muut kuviot jäävät nyt tulevaisuuteen odottamaan aikaansa.

Noniin, näytäppäs niitä ketjunsilmukoita. Joo nosta ne
just siihen mustan raidan kohdalle. Sieviä on!

Näin alkuun tuntuu, että kevät se on viheliäisin vuodenaika. Ensin ollaan kainaloita myöten loskassa, joka just sulaa pois, että saahaan seuraavalla viikolla kokea sama uudestaan. Sitte päästäänki ottamaan syvä henkäys katupölyä. Parasta on, jos syöt purkkaa samalla ja kohta se alkaa ratista hampaissa mukavasti. Ensimmäisiä vihreitä asioitahan sitä odottaa aivan innoissaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että luonnonhenget nukkuu vielä, mutta roskanheittäjät on kömpineet luolistaan ja alkaneet aivan vallattomiksi. Tätäki alikulkua on tullu käytettyä vähintään kerran viikossa, eikä se oo aiemmin näyttäny siltä, että joku on käyny asettelemassa viikon roskansa sinne.

Nyt jumalauta kakarat (ja varsinkin kaikki aikuiset), laitetaan ne roskat sinne minne ne kuuluu! Muuten muutun kaameaksi ja tulen koteihinne teippaamaan jätteet seiniin, ku niin tykkäätte niistä ympäristössänne.

-Hanski

Silliä kullekkin!

Terveisiä tulevaisuudesta, mutta menneisyydestä, koska eilen olimme taas torstaissa jo valmiiksi, mutta nyt kirjoitan menneistä tapahtumista, vaikka ilta on vasta tulossa, en tiiä itekkään...

No se oli aprillia kuitenki koko päivä. Töissä kuulin, että se on kauheen hauskaa laittaa wc-pöntön renkaan alle makarooneja (raakoja) ja nauraa sitte ku seuraava istuja luulee, että koko pönttö hajoaa sen rutinan kuullessaan.

Facebookki oli niin täynnä ilmotuksia siitä kuka muka on tai ei olekkaan raskaana, että meilläki hämärty jo todellisuuden rajat, eikä sitä tienny varmasti kukaan sanoa oliko meistä joku vai kaikki raskaana kotiin lähtiessä tai oliko tilanne ollut se jo paikalle saapuessa. Sitä kuitenki saattaa pamahtaa paksuksi katsomalla esim. James McAvoyn elokuvia, ja kouluaikana jo todettiin, että pisaratartuntanahan se raskaus tarttuu. Muistakaa lapset kääriytyä vähintään säteilysuojapukuun, kun menette ulos kuivana ja tuulisena päivänä. Vastaantulevilta voi saaha mitä vaan!

Iteppä onnistuttiin sitte ällyyttämään Facebookissa ihan vähäsen! Linkki vei oikeasti San Diegon eläintarhan pandoja katsomaan. Pari tyyppiä rohkeasti myönsivät haksahtaneensa ja meinasipa eräs meistä läsnäolleista jo kauhistua, että onko meillä oikeasti kamera käynnissä, ennenku päivämäärä palasi mieleen. ;)

Töissä oli niin huono flow. 

Jos katotte tätä sillee, nii nuo kukat on
silmät ja kavikuppi on suu

Taulu ja Taina puhuvat toisilleen

Tiina munasi

Työpaikalla on kynä laahannu paperia niiiin hitaasti. Vaan kerhossapa oli heti ihan eri meininki. Jossain välissä havahduin, etten tiedä mistä ne nuo muut juttelee, ku piirrustaan vaa onnellisena. Inspiraadio oli aika hiljasella alkuviikosta, nii pyysin fb:ssä apua. Lupasin kaiken piirtää, nii johan sieltä lykättiin työn alle mopo, pihtiote, päänsäryn aiheuttama aivotulehdus, sateenkaaren värinen fauni, hedelmiä uusin värein, huokuva onnentunne, marsilaislehmä ja räppänä. Hauskaa on!

Tuisku neuvoo värien käytössä

Munien maalaamisesta yllättäin riittää kyllä puhuttavaa. Koitettiin yllyttää, että se pittää puoliso sitte kotona koristella kans. Maalata vaikka mustaksi ja huudahtaa, miten onki aina halunnu just semmosta! Tai ehkä herrat pitäis houkutella maalaamaan munia munalla. Muutaki kerta maailmalla maalataan sillee!

Valmis! ...vai pitäskö vielä...vai oiskohan

Sharpie - raikas päänsäryn tuoksu

 Aina välillä mietitään miltä kukakin näyttää. Niinku minkä nimiseltä. Taina oli taas Ronja. Tiina kuitenkin vei meidät uusiin ulottuvuuksiin, ja teki meistä muotoja sen perusteella, mitä koulussa tehtiin. Maija oli kuusisivuinen neliö, eiku kaksisivuinen kuutio, eiku...ehkä säännöllinen oktaedri tai ikosaedri? Tiina on ihan selvästi kolmio, niinku ketun pää, Taina on salmiakki taikka pallo ja mää oon spiraali.

Jostain syystä näyttää siltä, että eväiden sijaan tykätään totisesti spammata teitä pöksyillä. kalsongeilla ynnä sukkahousuillamme.

-Hanski