Klassikko jo syntyessään

Männä viikolla katsottiin uudelleen Marvel-leffoja, koska ens keskiviikkona ilmaantuu valkokankaalle Avengers: Age of Ultron (!!!Liput on varattu, täältä tullaan Starin ihanat penkit<3<3!!!) 

Todettiin Maijan kanssa, kun eräs setä siinä maalasi Johann Schmidtin muotokuvaa klassinen taustalla pauhaten, että noin sitä oikiaa taidetta tehdään. Siispä seuraavassa kerhossa olisi kuunneltava klassista ja kaikki olisi automaattisesti Oikeaa Taidetta. 

No me teimme sen. Edvard Griegin kanssa se oppariki kirjotettiin, eikä tälläkään kertaa tullu petymyksiä. Nyt kuuntelette silmät kiinni ja annatte mielikuvituksen laukata. 

 Oliko hauskaa? Nii, mää tiiän. Meille kävi näin:

Ois siistiä maalata jotaki epätasaista pintaa oikeen semmosella märällä telalla. Nii että se maali oikeen roiskuis kaikkialle. Ois mahtavaa maalata koko kämppä sillee. Ei mittää suojapapereita. Välillä vois oikasta baskeria ja hörpätä punaviiniä, jossa lilluu myös tukeva maalikerros. Sitte haukataan patonkia. Otetaan se patonki, työnnetään se maaliämpäriin ja maalataan sillä riemukkaasti huutaen. Revitään patonki silpuksi ja hierotaan leipämössöä teokseen ja omaan naamaan. Hidastetusti. Kaadetaan koko ämpärillinen maalia itsensä päälle. Jostain ilmestyy valtava paperirulla. Se kieriytyy auki, taiteilija kierii paperilla, punaviini kaatuu paperille, musiikki saavuttaa huippunsa, luovuuden ilotulitus rätisee korvissa, tanner tömisee! 

Ovi avautuu ja Tömmi tulee kotiin. Mies raukka ihmettelee; mitä tämä on. Tiina kierii lattialla yltäpäältä maalissa, kaikkialla on patongin murenia ja lapsi istuu syöttötuolissa ämpäri päässä.

Minä herään todellisuuteen ja pääsen jahtaamaan maalitelan kanssa paininutta kissaa. Lattia täyttyy monen kirjavista tassunjäljistä. 

Maija nauraa. Ryökäle onnistui jotenkin pysymään sen verran ulkopuollla mielikuvasta, ettei seuraava päivä mene maalia luututessa. 

Taina on tuolla jossain, ihan lomalla, niin onnellisen tietämättömänä tästä katasrohvista, joka meinasi vyöryä pitkin pöytiä ja täyttää mielen. 

Ei ne turhaan ylistä moista musiikkia. Synty siinä monta ihan käsin kosketeltavaa asiaaki.

Itte oon katsellu kaupassa vihreää termaria ja murehtinu, ku oma on vaa harmaa, eikä oo mitenkää välttämätöntä omistaa kahta. No, ongelma on nyt ratkaistu! Näitä pusseja voi tekasta vielä monta, eikä ikinä oo kellään samanlaista pulloa! Ha!

Perhoset pääsi pahville, seuraavan leikausvaiheen jälkeen ne lepattaaki jo pitkin seiniä. Tämä yksi se ei vaan saa tarpeekseen Sharpien tuoksusta. Kohta on käyty läpi ihan koko väriympyrä sen kanssa.

Käpyset luonnollisessa elementissään. Yksi syö, yksi touhuaa ihan mahottomasti ja yksi loikoo huomion keskipisteenä.

Alkaa olla vimesiä kerhoja, ku kotia kävelee tähtiä tiiraillen. Ihan näytti siltä, ettei taivas ole enää keskellä yötäkään musta vaan hyvin tumman sininen. Sisällekki hoksattiin laittaa valot vasta kahdeksan maissa.

Jupiter

-Hanski