Oltiin.

Siis totisesti oltiin.
Vissiin hämmennyttiin niin kovasti, että koko jengi on kasassa, ettei yhtäkään kuvaa tullu otettua. :D

Vaihtoehtoisesti voitte kuvitella, että se johtu siitä, että oli vaan nii kova flow, ettei kerenny. Tai ehkäpä oltiin kaikki älästi, nii ei kehannu nyt kuvata.

Ens kerralla ei sitte ollenkaan tekstiä, pelkkiä kuvia vaan.

Saavuin paikalle kello 17:17. Maija ja Tiina olivat jo keittiössä puhua pulputtamassa. Rappukäytävä ihan kaikui. Tiina on joskus miettinyt mahtaako hän puhua isolla äänellä, ja täytyy nyt ehkä myöntää, että itseasiassa kyllä se kauhia kälkätys kuului jo siinä vaiheessa, kun avasin ulko-oveni täällä Tuirassa. Välivainion puolelle käveltyäni mietin palaisinko takaisin, koska ääniaaltojen massiivisuus alkoi tuntua jo turhan tukalalta. Noh, kyllähän siihen sitten taas tottui, kun samaan huoneeseen asettui. Päin naamaa tietysti kehuimme, miten pieni ja miellyttävä puheääni hänellä on, niinkuin ystävillä on tapana.

Tainakin tulla tupsahti ovesta ja kahvin sekä keksin sekaisena mylläkkänä siirryimme työpöydän äärelle.

Maija esitteli sisäisen hortonominsa irralleen pääsystä johtuneita kukkasia, jotka virkkuukoukkua heiluttamalla olivat juurtuneet ja rönsyilleet ihan valtoimenaan prikkojen ympärille. Vain todellinen viherpeukalo saa kasettinauhan ja puuvillalangan muutumaan niitylliseksi iloisia terälehtirimpsuja, ja vielä keskellä talvea! Silmukka toisen perään vaan jatkoi ilmestymistään koko illan.

Taina kokeili miten metallilangat taipuvat koukunpitäjän tahtoon, mutta niinkuin jokainen asiaan perehtynyt tietää, virkkaaminen ja voimankäyttö samana lajina ei aina jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Varsinkaan, kun selän takaa pussissa huuteli kerrassaan komea nahkatakki. Muutaman nipsauksen, rutsauksen ja napsauksen jälkeen takki oli tiessään ja tilalla komeili erittäin tyylikäs esiliina. Kyllä siinä kehtaa koruja nakutella ja tunnustaa olevansa käsityöläinen, kun essukin on omaa tekoa.

Tiina ajeli Toyotalla ihan ronskisti koko illan. Keskellä pöytää. Joskus ne on osanneet valmistaa ompelukoneetkin ihan toisella tavalla. Monta kertaa kuului tyynyntekijän tyytyväinen toteamus, kun langat luistaa, neula kulkee, eikä mikään kiristä. Suoranainen tekemisen ilo upposi tyynyihin jokaisen piston mukana. Hyvää mieltä säteilee moisista koristeista vielä pitkän aikaa.

Itselläni oli vähän ajatus ja suunta hukassa, eikä mikään keskeneräinen käsityö näyttänyt olevan laukkuun menossa, niin annoin kyytiä värikynille. Talvisen Oulun harmaus ja nelikulmaisuus tuli tehokkaasti pyyhittyä mielestä, ja paperi täyttyi muodoista ja väreistä. Kaikista väreistä.

Vaikka eihän talvi ole missään nimessä rumaa aikaa! Kotimatkalla suupieliä nyki ja mieli hyrisi tyytyväisenä ilman kimmellystä ihaillessa. Jäähileellä kuorrutetut puut saa lämpimän olon sisälle, vaikka naama ja reidet väittää, ettei se ole oikeaa lämpöä, todellisuudessa on ihan jumalattoman kylmä, voitaisiin jo liikkua ihan oikeasti, eikä mollottaa tienposkessa hymyilemässä puille. Tässä teekuppi kourassa ja kissa sylissä ei enää muistakkaan, että oli kylmä.

Sen pituinen se.

-Hanski